• Brexit tiukentaa rajavalvontaa: Britanniasta tuleva ruoka, eläimet ja lannoitteet tarkastetaan Suomen rajalla tammikuusta alkaen

    Ensi vuoden alusta alkaen Britannia poistuu EU:n sisämarkkinoilta ja muuttuu kolmanneksi maaksi. Tuontia EU:n alueelle koskevat samat vaatimukset kuin muitakin EU:n ulkopuolisia maita. Vientiehdoista päättää Britannia.
    Britannian ero EU:sta vaikuttaa merkittävästi sekä tuontiin että vientiin.
    Britannian ero EU:sta vaikuttaa merkittävästi sekä tuontiin että vientiin. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    30.11.202014:46
    Maija Ala-Siurua

    EU alkaa kohdella Britanniaa kuin muitakin unionin ulkopuolisia maita ensi vuoden alusta alkaen. Britannian ero EU:sta vaikuttaa muun muassa eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden, elintarvikkeiden, kasvien ja kasvituotteiden sekä rehujen ja lannoitteiden tuonti- ja vientiehtoihin, Ruokavirasto muistuttaa.

    Tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen Britanniasta Suomeen tuotavat eläimet ja niistä saatavat elintarvikkeet ja tuotteet tarkastetaan Suomen rajalla. Saman päivänä astuvat voimaan saarivaltiosta tuotavia kasveja, kasvituotteita sekä käytettyjä maa- ja metsätalouskoneita kolmansia maita koskevat vaatimukset. Puisen pakkausmateriaalin pitää olla ISPM15-standardin mukaan käsiteltyä.

    Kaikki tuontilähetykset tarvitsevat kasvinterveystodistuksen ja kasvinterveydellisen tuloilmoituksen (CHED-PP) TracesNT-järjestelmässä. Kaikille istutettavaksi tarkoitetuille kasveille tehdään rajatarkastus. Vaatimukset koskevat niin yritysten kuin yksityisten ihmisten tuontia. Pohjois-Irlannin kanssa kasvikauppa jatkuu edelleen EU-säännöillä.

    Britannian EU-lemmikkieläinpassi ei ole voimassa enää 1.1.2021 jälkeen. Pohjois-Irlannin osalta EU-lemmikkieläinpassit sen sijaan pysyvät voimassa.

    Viennissä Britanniaan noudatetaan valtion kansallista lainsäädäntöä.

    Elävien eläinten, eläimistä saatavien tuotteiden ja elintarvikkeiden viennissä muualle kuin Pohjois-Irlantiin, rajamuodollisuudet ja muut vaatimukset astuvat voimaan askel kerrallaan ensi vuoden aikana.

    Tammikuun alusta alkaen määräykset koskevat korkean riskin tuotteita, eläviä eläimiä ja kalastustuotteita ja huhtikuun alusta lähtien muun muassa elintarvikkeita. EU-lainsäädännön lisäksi vietävien erien on täytettävä Britannian vaatimukset.

    Vuoden alusta korkean riskin kasvien ja kasvituotteiden vienti edellyttää kasvinterveystodistusta, ennakkoilmoittamista ja tarkastuksia. Vaatimukset koskevat myös käytettyjä maa- ja metsätalouskoneita. Lisäksi puisen pakkausmateriaalin tulee olla ISPM15-standardin mukaan käsiteltyä.

    Huhtikuusta lähtien kaikki säännellyt kasvituotteet pitää varustaa kasvinterveystodistuksella. Lisäksi kasviperäiset elintarvikkeet otetaan uusien vientikäytäntöjen piiriin.

    Heinäkuusta alkaen kaikki muutokset ovat voimassa ja kaikkia tarkastuksen piiriin kuuluvia vientituotteita valvotaan saarivaltion rajatarkastusasemilla.

    Ruokaviraston brexit-verkkosivut

    Artikkelin aiheet
    Brexit
    rajavalvonta
    tuonti ja vienti
    Ruokavirasto
    ISPM15-standardi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle