• Usko poliisin nopeaan kykyyn auttaa hiipuu maaseudulla

    Ampumiset kuuluvat rattijuoppouden ja huumeiden lisäksi eniten huolettaviin rikoksiin.
    Poliisin mahdollisuuksiin saapua nopeasti apuun ei uskota etenkään maaseudulla.
    Poliisin mahdollisuuksiin saapua nopeasti apuun ei uskota etenkään maaseudulla. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    18.6.201618:46
    Kaijaleena Runsten

    Yli puolet suomalaisista on huolestunut rikollisuudesta. Eniten huolestuttavat rattijuoppous, ampuma-aseella tehdyt rikokset ja huumeiden käyttö ja myynti.

    Vastaukset perustuvat tuoreimpaan, reilu kaksi vuotta sitten julkaistuun poliisibarometriin.

    86 prosenttia vastaajista luotti edelleen paljon tai melko paljon poliisin toimintaan. Luku heikentyi kahta vuotta aiemmasta kolmella prosenttiyksiköllä.

    Selkeintä heikentyminen oli vastaajien arvioissa siitä, kuinka nopeasti poliisi pääsisi paikalle kiireellistä apua tarvittaessa. Tämä on poliisin tehtävistä tärkeimmäksi koettu.

    Lähes neljäsosa vastaajista arvioi kaksi vuotta sitten, että poliisilta kuluu yli puoli tuntia aikaa saapua paikalle.

    Haja-asutusalueella asuvien keskuudessa poliisin saapumiseen kuluva aika arvioitiin keskimääräistä pitemmäksi. Lähes 40 prosenttia vastaajista arveli poliisin saapuvan vasta yli puolen tunnin ja 13 prosenttia vasta yli tunnin kuluttua.

    Osuudet olivat laskeneet kahdessa vuodessa pari prosenttiyksikköä.

    Komisario Heikki Mansikka-aho perehtyi muutama vuosi sitten poliisihallinnon uudistuksiin lisensiaattityössään. Hän arvioi, että kansalaisten luottamuksen heikentyminen on seurausta pienten poliisiasemien sulkemisesta.

    ”Uudistus keskittää ja maaseutu imuroidaan tyhjäksi. Kun poliisi etääntyy, ei tehtäviä pystytä ratkaisemaan aikaisemmalla tehokkuudella”, Pohjois-Savon poliisilaitoksella työskennellyt Mansikka-aho sanoi (MT 1.2.2013).

    Vihdissä poliisille ennestään tuttu mies ampui perjantaina illalla kahta poliisia. Heistä toinen kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti. Myös miehen vaimo oli kotona ampumishetkellä. Tapahtumien lopuksi hän ampui itsensä.

    Poliisit tulivat epäillyn kotiin selvittämään ilmoitusta, että mies oli aiemmin illalla ampunut naapurissa asuvaa sukulaistaan. Hän käytti ampumiseen luvatonta sarjatuliasetta.

    Maan poliittinen johto esitti tapahtumiin lauantaina surunvalittelunsa. Presidentti Sauli Niinistön mukaan poliisiin kohdistuva väkivalta on aina väkivaltaa koko yhteiskuntaa kohtaan.

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    maaseutu
    poliisin luottamus
    kriminaalisuus
    Vihdin ampuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle