• Into yrittäjäksi ryhtymiseen hiipunut

    Uusi yrityksiä perustettiin tammi-maaliskuussa viisi prosenttia viime vuoden alkua vähemmän, osoittaa uusyrityskeskusten tilasto. Keskukset avittivat 1 878 yritystä alkuun.
    Uutiset
    29.4.201310:56
    MT toimitus

    Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Pia Backman pitää syinä asiakkaiden varovaisuuden lisääntymistä sekä pankkien tiukentuneita lainaehtoja, jotka ovat molemmat seurausta talouden epävarmuudesta.

    Yrittäjyysilmapiiri on myös heikentynyt, hän toteaa.

    Laskusuunta jatkuu, sillä yritysten perustaminen uusyrityskeskusten kautta hiipui myös viime vuonna samaiset viisi prosenttia.

    Syntyneiden yritysten lisäksi myös asiakaskäynnit uusyrityskeskuksissa laskivat vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana viisi prosenttia. Starttirahalausuntoja annettin 13 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa väehmmän.

    Taloustilanteesta kertoo toisin päin myös se, että työttömien osuus asiakkaista nousi neljä prosenttia viime vuoteen verrattuna. Heitä oli asiakkaista nyt melko tarkalleen neljännes.

    Suurin osa yrittäjäehdokkaista kuuluu ikäryhmään 25–39 vuotta. Alle 25-vuotiaita oli uusyrityskeskusten asiakkaista 11 ja naisia 48 prosenttia.

    Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualalle. Toiseksi suosituin oli kauppa ja kolmantena teollisuus.

    Keskukset ovat laatineet nettiin maksuttoman yrityksen perustamisoppaan, jonka ruotsin, englannin ja venähjänkieliset versiot päivitetään toukokuun alussa. Suomenkielinen opas ilmestyi uudistettuna helmikuussa. Verkosta löytyy opas myös kiinaksi, viroksi, arabiaksi, turkiksi, somaliaksi sekä kurdiksi.

    Uusyrityskeskusten verkostoon kuuluu 32 keskusta, ja verkosto peittää lähes 200 kuntaa.

    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    Suomen Uusyrityskeskukset
    taloustilanne
    yrityksen perustaminen
    pankkien lainaehtojen tiukentuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria