• TVO:n lisäaikapyyntö hylättiin, Fennovoiman hakemus etenee

    Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) esittää Fennovoiman ydinvoimaluvan täydennyshakemuksen hyväksymistä. Rakentamisluvan saamisen ehdoksi asetetaan vähintään 60 prosentin kotimainen omistusosuus.
    Uutiset
    15.9.201418:05
    MT toimitus

    ”Mikäli eduskunta periaatepäätöksen siunaa, on ehto käytännössä myös tulevia hallituksia poliittisesti sitova”, ministeri totesi.

    Sen sijaan energiayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) ei saa viiden vuoden lisäaikaa ydinvoimahankkeelle. Vapaavuori esittää, että TVO:n pyyntö voimassa olevan periaatepäätöksen jatkamiselle hylätään. Syynä on aikataulujen epävarmuus.

    TVO pyysi Olkiluoto 4 -voimalaitoshankkeelle viiden vuoden lisäaikaa, koska Olkiluodon kolmas reaktori on yhä rakenteilla. Vapaavuoren mukaan ministeriö ei saanut luotettavaa tietoa kolmosreaktorin valmistumisaikataulusta. Ministerin mielestä viiden vuoden lisäaika on liian pitkä.

    Ydinvoimalupia käsitellään valtioneuvostossa torstaina. Vapaavuori arvioi, että lupa-asia käsitellään eduskunnassa syysistuntokauden loppuun mennessä.

    Vapaavuori huomauttaa, että TVO:n ja Fennovoiman luvat ovat alkuperäisen päätöksen mukaisesti voimassa ensi kesään asti. Fennovoimalla on ensi kesäkuun loppuun asti aikaa hakea rakentamislupaa voimalalle.

    Vapaavuoren mukaan Fennovoiman omistuskysymystä on pohdittu erityisen tarkkaan Ukrainan tilanteen vuoksi. Aika ei ole poliittisesti otollisin.

    ”Rakentamislupakäsittelyn yhteydessä arvioidaan, onko yhtiön omistuspohja yhteiskunnan kokonaisedun edellyttämällä tasolla. Kyse on toisaalta kansallisen edun turvaamisesta, jolla varmistetaan maan energiapolitiikan ohjattavuutta ja huoltovarmuutta, toisaalta hankkeen yleisestä legitimiteetistä”, Vapaavuori kertoi

    Vihreät pitää tänään tiedotustilaisuuden hallitusyhteistyön tulevaisuudesta. Klo 16 alkavassa infossa saataneen lisätietoa siitä, mitä vihreiden jatkolle hallituksessa tapahtuu.

    Vapaavuori ei halunnut hetki sitten päättyneessä tiedotustilaisuudessaan ottaa kantaa vihreiden tulevaisuuteen hallituksessa. Hänestä asia kuuluu vihreille ja hallitusyhteistyö puolueiden puheenjohtajille.

    Artikkelin aiheet
    ydinvoima
    Fennovoima
    Teollisuuden Voima
    Jan Vapaavuori
    energiapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle