Iiro Jussila aloitti Suomen ja tiettävästi koko maailman ensimmäisenä osuustoimintayritysten johtamisen professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa vuosi sitten.
Osuustoiminnan neuvottelukunta lahjoitti varat professuuriin vuosiksi 2013–2017. Pesti voi jatkua siitä vielä kaksi lisävuotta.
Lahjoitus tuo pitkäjänteistä perustaa tutkimukseen, mutta Jussila toivoisi myös osuustoimintayritysten aktivoituvan rahoituksessa.
”Yhteiskunnankin olisi aika herätä asiassa. Julkisin varoin tuotettu tieto koskee nyt lähinnä vain osakeyhtiöitä.”
Professuurin tavoitteena on vauhdittaa alan tutkimusta ja lisätä sen näkyvyyttä. Työ on alkanut kansainvälisen tutkimuksen koordinoinnilla.
Jussila valittiin päätoimittajaksi merkittävään osuustoiminnan johtajuutta käsittelevään tiedelehteen. Se on ensimmäinen ison kansainvälisen kustantajan julkaisema ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia pätevöityä alan tutkimukseen.
Osuustoiminnan merkitys kasvaa koko ajan sekä Suomessa että maailmalla.
”Mitä enemmän meillä on maantieteellisesti rajatonta kapitalismia ja suuria pörssiyhtiöitä, sitä enemmän tarvitsemme osuuskuntien ja perheyritysten kaltaisia ankkureita. Niille on tilausta paikallisyhteisöissä”, Jussila sanoo.
”Osuustoiminta sopii myös malliksi purkaa julkista sektoria, sillä siinä yhdistyvät sekä demokraattinen että markkinaohjaus.”
Jussilalla ei ole perinteistä akateemista uraa lukiosta suoraan yliopistoon.
Lähisuvussa ei ollut yliopiston käyneitä, joten hänkin päätyi tehdastöihin kahdeksaksi vuodeksi. Aluksi oli hanttihommia ja varastomiehen töitä, myöhemmin muun muassa tuotantolinjan käyttöä ja tuotekehitystä.
Armeija-aika sai nuoren miehen toisiin aatoksiin, sillä reserviupseerikoulussa hän huomasi pärjäävänsä siinä missä yliopistoon lähtevät kaveritkin.
”Pääsin Lappeenrantaan opiskelemaan ja valmistuin maisteriksi vähän yli kahdessa vuodessa. Väitöskirjan tein reilussa kolmessa vuodessa ja kuukausi väittelystä aloitin professorina.”
Vuodet tehdastöissä eivät kaduta 36-vuotiasta neljän pojan isää.
”Yliopistossa ei ole helppoa opiskella asioita, joita et ole kokenut elävässä elämässä. Itseäni auttoi, että tiesin, mitä halusin ja osasin suhteuttaa opitun arkielämään.”
Julkisessa työurakeskustelussa Jussila keskittyisi määrän sijasta laatuun ja sisältöön.
”Moni juoksee kovaa vauhtia tutkintoon opettelematta itseään ja voi sen jälkeen tehdä töitä leipiintyneenä 50 vuotta. Minusta lopputulos on parempi, jos koet tekeväsi itsellesi merkityksellistä työtä intohimoisesti 30 vuotta.”
TIINA TAIPALE