• ”Nyt kannattaa hyödyntää rakennussuhdanteen pohjat”

    Uutiset
    23.10.201316:00
    Jouko Kyytsönen

    Vaikka rakentaminen vähenee tänä vuonna kolme prosenttia ja vielä ensi vuonnakin prosentin, Rakennusteollisuus odottaa käännettä ensi vuoden aikana. Vuodesta 2015 pitäisi tulla jo nousuvuosi.

    ”Nyt kannattaa hyödyntää rakennussuhdanteen pohjat, sillä vähäisen rakentamisen vuoksi myös hinnat ovat alentuneet”, Rakennusteollisuuden hallituksen puheenjohtaja ja Ruduksen toimitusjohtaja Lauri Kivekäs sanoo.

    Hän kehottaa myös aloittamaan vuoden 2015 hankkeet ajoissa.

    ”Muuten voi jäädä junasta, kun rakentamistahti kiihtyy ja kilpailu kovenee.”

    Rakennusteollisuus RT ennakoi tiistaina julkaistussa suhdannekatsauksessaan, että uusien asuntojen aloitukset supistuvat 27 000 asuntoon tänä vuonna ja omakotitalojen aloitukset vain 8 500:een.

    Korjauksia sen sijaan tehdään aiempaa enemmän.

    Uusia rakennuksia aloitetaan yhtä vähän kuin edellisen taantuman 2009 pohjalukemissa.

    Rakentaminen on vähentynyt jo kuuden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan.

    Pankkien kireä luottopolitiikka on haitannut rakentamista, mutta syksyllä tilanne on muuttunut parempaan suuntaan, kun pankkien välinen kilpailu on kiristynyt. Myös lainojen marginaalien nousu on pysähtynyt, Kivekäs sanoo.

    ”Ratkaisevaa ensi vuonna on uuden 20 vuoden korkotukimallin käyttöönotto. Rakennusten arvonnousu tulisi sallia, samoin asuntojen toimiminen vakuutena. Myös tukiprosenttien tulisi olla kaavailtua isompia.”

    Valtion maa-, vesirakennus- ja väylähankkeita pitäisi aikaistaa sekä kuntien nopeuttaa kaavoitusta, Rakennus-

    teollisuus toivoo. Tärkeintä olisi Espoon Länsimetron jatkeen rahoitus heti ensi vuoden alussa.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rakentaminen
    rakennusteollisuus
    suhdanne
    asuntorakentaminen
    Länsimetro
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria