• Vesivoiman tuotanto kasvoi kolmanneksen

    Uutiset
    24.7.201516:00
    Jouko Kyytsönen

    Vesivoiman tuotanto kasvoi runsaiden sateiden vuoksi kesäkuussa kolmanneksen verrattuna viime vuoden kesäkuuhun ja yli puolet verrattuna toissakesään, Energiateollisuus kertoo.

    Koko Suomen sähkönkulutuksesta vesivoima kattoi yli 29 prosenttia. Suurin osuus oli ydinvoimalla, 32 prosenttia.

    Vesivoiman kasvu näkyy sähkön tuonnin vähenemisenä, vaikka tuontisähkö onkin halpaa. Nettotuonti väheni kesäkuussa lähes kolmanneksen, koko sähkön kulutuksesta tuonnin osuus on 15 prosenttia.

    Sähköä tuodaan nyt Suomeen Ruotsista niin paljon kuin kaapelit kestävät. Torstaina päivällä tuontiteho oli 2 850 megawattia.

    Tuonti johtuu Norjan ja Ruotsin halvasta sähköstä. Erityisesti Norjan runsaat sateet ja myöhään sulava lumi tuovat lisää vesisähköä, minkä vuoksi tukkumarkkinoilla sähkön hinta on pudonnut 10 euroon megawattitunnilta eli senttiin kilowattitunnilta.

    Suomen aluehinta on muita Pohjoismaita korkeampi, 38 euroa. Hinta on kuitenkin pudonnut parin viikon takaisesta, jolloin Suomen hinta päivisin nousi 60–70 euroon megawattitunnilta. Suomen korkeampi hinta johtuu lähinnä siitä, että täällä tuotanto on kalliimpaa eikä siirtokaapeleissa ole riittävästi kapasiteettia.

    Pohjois-Ruotsin kaapelien korjaus on kuitenkin jo ohi, mikä lisää tuontia 300 megawatilla.

    Tuulisähkön tuotanto kasvoi kesäkuussa kolminkertaiseksi vuodentakaisesta, koska tuulimyllyjä on rakennettu vinhasti anteliaan syöttötariffin vauhdittamana.

    Kesäkuussa tuulivoiman osuus sähkönhankinnasta oli lähellä kolmea prosenttia.

    Sähkön kulutus on tämän vuoden alusta vähentynyt 1,3 prosenttia ja vuoden jaksolla 0,6 prosenttia.

    Vähentyminen johtuu Energiateollisuuden mukaan Suomen kehnosta taloudesta.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vesivoima
    Energiateollisuus
    sähkön tuotanto
    tuulivoima
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria