• Itsenäisyyspäivänä kireää pakkasta etenkin pohjoisessa ja lännessä

    Etelässä lämpötila voi olla päivällä –10 astetta, kun Lapissa pakkanen voi laskea jopa –35 asteeseen.
    Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa.
    Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa. Kuva: LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN
    Uutiset
    6.12.202111:54
    STT

    Itsenäisyyspäivää vietetään suurelta osin kylmässä säässä, kertoo Ilmatieteen laitos.

    Etenkin Suomen länsi- ja pohjoisosassa on edelleen laajoilla alueilla selkeää ja pakkanen kireää. Maan etelä- ja itäosassa sää on hieman pilvisempää ja lauhempaa.

    Etelässä lämpötila voi olla päivällä –10 astetta, kun Lapissa pakkanen voi laskea jopa –35 asteeseen.

    Etelärannikon tuntumassa voi Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulla jonkin verran, kun pääosin tuuli on maassa huomenna heikkoa.

    Päivän kuluessa sää voi lauhtua, mutta todennäköisimmin lähinnä Etelä-Suomessa.

    "Etelässä sää lauhtuu päivän aikana ja voi kohota lähelle kymmentä pakkasastetta – idässäkin vähän sama juttu. Maan länsi- ja pohjoisosa ovat kysymysmerkki, sillä (niiden osalta) tilanne voi vaihdella pilvisyyden mukaan", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala totesi STT:lle myöhään sunnuntai-iltana.

    Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa.

    Artikkelin aiheet
    lämpötila
    pakkaset
    Suomi
    Itsenäisyyspäivä
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria