• YEL-maksu nousi tarkistusten jälkeen kymmenillätuhansilla yrittäjillä – "Yrittäjiltä tuli palautetta lopulta suhteellisen vähän, vaikka joskus kovaäänistäkin"

    Viime vuonna voimaan astunut lakimuutos velvoittaa työeläkevakuuttajat tarkistamaan yrittäjien työtulon tasoa.
    Vuodenvaihteen poikkeuksellisen suuri korotus johtuu inflaatiosta, sillä työeläkkeen taso määräytyy 80-prosenttisesti kuluttajahintojen noususta.
    Vuodenvaihteen poikkeuksellisen suuri korotus johtuu inflaatiosta, sillä työeläkkeen taso määräytyy 80-prosenttisesti kuluttajahintojen noususta.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Yritykset
    10.1.202411:21
    STT

    Kymmenettuhannet yrittäjät ovat saaneet eläkevakuutusmaksuunsa eli YEL-maksuunsa korotuksen työtulotarkistusten jälkeen, kertoo Työeläkevakuuttajat Tela.

    Työeläkevakuuttajien oli määrä tarkistaa viime vuoden aikana niiden yrittäjien työtulot, joilla työtulo oli alle 15  000 euroa. Telan mukaan tarkistamiset koskivat lopulta lähes 56  000:ta yrittäjää. Heistä noin 83 prosentilla työtulo nousi, alle puolella prosentilla se laski ja vajaalla 14 prosentilla säilyi ennallaan.

    Viime vuonna voimaan astunut lakimuutos velvoittaa työeläkevakuuttajat tarkistamaan yrittäjien työtulon tasoa. Tavoitteena on vähentää yrittäjien alivakuuttamista.

    Lakimuutokseen sisällytettiin suojasäännös, jonka mukaan maksimikorotus YEL-työtulolle oli 4  000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa kuukausittaisessa YEL-maksussa noin 85 euron nousua.

    Tela kertoo, että noin 73 prosentilla työtulotarkistetuista yrittäjistä työtulo nousi maksimimäärän eli 4  000 euroa. Osalla heistä eläke- ja sosiaaliturva ei Telan mukaan ole vieläkään oikein mitoitetulla tasolla, vaan odotettavissa voi olla uusi korotus, kun seuraava tarkistus tehdään kolmen vuoden kuluttua.

    Uutta lakia kritisoitiin valmisteluvaiheessa siitä, että sen pelättiin nostavan eläkevakuutusmaksuja. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien huolena oli, että yksittäisillä yrittäjillä nousu voi olla niin suuri, että he joutuisivat lopettamaan yritystoiminnan.

    "Mediassa ja somessa on käyty jonkin verran keskustelua työtulotarkistuksista. Työeläkevakuuttajat saivat yrittäjiltä palautetta lopulta suhteellisen vähän, vaikka joskus kovaäänistäkin”, kertoo Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen tiedotteessa.

    "Tarkistamiset näyttävät kerättyjen tilastojen valossa sujuneen varsin hyvin. Lainsäädäntövaiheessa tarkistuksia kohtuullistettiin rajaamalla maksimikorotus ja jaksottamalla tarkistukset. Tämä todennäköisesti vähensi palautteen määrää.”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy