• Kysely: Moni mökkeilijä on valmis maksamaan kuntaveroa myös mökkipaikkakunnalle

    Palveluista mökkiläiset arvioivat käyttävänsä paljon muun muassa jätepalveluita ja ulkoilureittejä.
    Kyselyn vastaajista 64 prosenttia ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan veron maksamista, kunhan kokonaisveroaste ei nouse.
    Kyselyn vastaajista 64 prosenttia ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan veron maksamista, kunhan kokonaisveroaste ei nouse. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset
    19.11.202118:02
    Matti Tuominen

    Vapaa-ajan asukkaiden liiton ja Omakotiliiton kyselyn mukaan moni mökkeilijä on valmis maksamaan kunnallisveroa myös mökkipaikkakunnalleen. Kyselyn vastaajista 64 prosenttia ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan veron maksamista, kunhan kokonaisveroaste ei nouse.

    Kyselyssä selvitettiin myös sitä, mitä palveluita mökkeilijät pitävät kaikkein tärkeimpinä. Tärkeimpinä mökkipaikkakunnan palveluina pidetään julkisia liikenneyhteyksiä, harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia. Myös vapaa-ajanasukasyhdistyksen toimintaa ja yhteisöllisyyttä arvostetaan paljon.

    Määrällisesti eniten mökkiläiset arvioivat käyttävänsä jätepalveluita, ulkoilutiloja ja -reittejä, kulttuuritapahtumia sekä posti- ja vesihuoltopalveluita.

    Kysely toteutettiin tämän vuoden syys-lokakuussa. Siihen saatiin vastauksia 515 taloudesta.

    Lue lisää:

    Mietitkö lisätulon hankkimista mökkiä vuokraamalla? Metsänomistaja kertoo videolla, kuinka se tehdään onnistuneesti

    Kesämökki on toinen koti ja melkein loputon remonttiprojekti – ”Kun on isot kiinteistöt, niin aina vuosittain tulee eteen joku remppa"

    Kolmas kerta toden sanoi: 11 vuotta muuttoa tehnyt Heikki Kaipainen hyväksyttiin lopultakin mökkikuntansa asukkaaksi

    Artikkelin aiheet
    mokkeily
    kunnallisvero
    kysely
    palvelut
    vapaa-ajan asukkaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria