• Tulosjulkistaja-SOK esittää ruuan arvonlisäveron laskemista jopa alle puoleen

    S-ryhmän alkuvuoden tuloksen pelasti marketkauppa. Maan suurin kauppaketju kuitenkin pelkää, että koronan toinen vaihe iskee vähittäiskauppaan ostovoiman laskun myötä.
    S-ryhmän pääjohtajan Taavi Heikkilän mielestä MaRa-alan arvonlisäveronalennus olisi alalle erittäin tärkeää.
    S-ryhmän pääjohtajan Taavi Heikkilän mielestä MaRa-alan arvonlisäveronalennus olisi alalle erittäin tärkeää. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.8.202018:00
    Kimmo Lundén

    Matkailu- ja ravintolaliiketoiminta ei ole vieläkään palautunut korona-kevään romahduksestaan.

    S-ryhmän johto pelkää koronan seuraavan aallon vaikuttavan ostovoiman laskun myötä koko Suomen talouteen. Kun kansantuote laskee, on selvää, että se tuntuu myös matkailu- ja ravintolaliiketoiminnassa.

    S-ryhmä esittikin tulosjulkistuksensa yhteydessä kahden vuoden määräaikaista arvonlisäveron laskemista sekä ruualle että hotelli- ja ravintolaliiketoiminnalle.

    S-ryhmän tuloksen esitelleen pääjohtaja Taavi Heikkilän ja hotelleista ja ravintoiloista vastaavan ketjujohtajan Harri Ojanperän esitys maan hallitukselle on laskea arvonlisäveroprosenttia kymmeneen tai jopa viiteen prosenttiin. Nykyisin ruuan alv on 14 prosenttia.

    Hallitus kokoontuu budjettiriiheen syyskuussa.

    Suomen talous supistuu arvion mukaan tänä vuonna 6–7 prosenttia. Ensi vuoden talouskasvuksi Suomen pankki arvioi olevan 2,5–4 prosenttia.

    S-ryhmä olettaa omissa liiketoiminta-arvioissaan, että merkittävää toista korona-aaltoa ei tule. Ennusteet ovat kuitenkin poikkeuksellisen epävarmoja.

    Ratkaisevaa on, miten koronapandemia etenee ja miten sen hallitsemisessa onnistutaan. Toipuminen kriisistä vie aikaa.

    Vähittäiskaupan liikevaihdon S-ryhmä arvioi kasvavan kuluvana vuonna noin 2,5 prosenttia ja ensi vuonna noin puolitoista prosenttia.

    Myös kaupan alan näkymät ovat sumuiset. Koronaviruksen toinen aalto vaikuttaisi kauppaan rajusti. Kriisin pitkittyminen leikkaisi

    vähittäiskaupan kasvun tänä vuonna vain prosenttiin, ja ensi vuonna liikevaihdon määrä supistuisi.

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    arvonlisävero
    koronavirus
    talous
    vähittäiskauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria