• Pohjoisen sateet hellittävät – etelän kuivuus ei

    Suomi on jakautunut sateiden suhteen kahteen hyvin erilaiseen alueeseen. Maan etelä- ja keskiosassa on ollut ja on lähipäivinäkin kuivaa, pohjoisosassa sateita sen sijaan on tullut ja tulee myös torstaina.
    Loppuviikon aikana sää pohjoisessa muuttuu poutaisemmaksi. Etelässä sateita saadaan odottaa ensi viikkoon.
    Loppuviikon aikana sää pohjoisessa muuttuu poutaisemmaksi. Etelässä sateita saadaan odottaa ensi viikkoon. Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Uutiset|Sää
    6.5.202618:32
    Petri Hoppula

    Tiistain ja keskiviikon ajan säärintama sateineen on pysytellyt lähes paikallaan Suomi-neidon vyötärön tienoilla eli Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja osin Etelä-Lapissa. Muualla Lapissa on kuurotellut siellä täällä.

    Maanantai-illan ja keskiviikkoillan välillä satoi melko laajalla alueella vedeksi muutettuna 10–20 mm, Kuusamon lentoasemalla jopa 21,6 mm. Päiväsaikaan sateen olomuoto on ollut vettä. Yöllä, aikaisin aamulla ja myöhään illalla myös räntää ja luntakin on taivaalta tullut. Näin on myös tulevina öinä.

    Rintama heikkenee selvästi nyt illan aikana. Ensi yönä yhtenäinen sadenauha pilkkoutuu ja pienialaisia sateita tulee torstaivuorokauden aikana paikallisesti maan pohjoisosan alueella. Iltapäivällä kuurot tilapäisesti hieman yleistyvät.

    Perjantain vastaisena yönä Lapissa sää poutaantuu, mutta Kainuun yli Savo-Karjalaan ja osin Keski-Suomen maakuntaankin yltänee joitain sateita. Näillä alueilla jokunen kuuro tulee perjantaina päivälläkin.

    Perjantaina ja lauantaina Pohjois-Suomessa on paikallisia iltapäiväkuuroja lukuun ottamatta poutaa.

    Maan keskiosa pysyy suurimmaksi osaksi ja eteläosa täysin poutaisena näillä näkymin koko loppuviikon ajan.
    Maan keskiosa pysyy suurimmaksi osaksi ja eteläosa täysin poutaisena näillä näkymin koko loppuviikon ajan. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Maan keskiosa pysyy suurimmaksi osaksi ja eteläosa täysin poutaisena näillä näkymin koko loppuviikon ajan. Pilvisyys vaihtelee pääosin selkeän ja puolipilvisen välillä.

    Sää lämpenee vähitellen etelävirtauksen tuodessa Suomeen lämpimämpää ilmaa.

    Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa mitataan jo yleisesti yli 15 asteen lukemia, Lapissakin noin 10 astetta. Yöpakkasiin tai vähintään hallaan on syytä lähiöinä vielä varautua koko maassa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    suomen sää
    sateet
    kuivuus
    Ilmatieteen laitos
    Lapin sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita