• MT:n sivuille astuu ”vähän syrjäytynyt” Väinö

    Uutiset
    3.1.201415:00
    Paula Liesmäki

    Maaseudun Tulevaisuuden sarjakuvasivulla aloittaa tänään seikkailunsa Väinö.

    Pasi Rahikaisen piirtämä hahmo syntyi yli 20 vuotta sitten. ”Ihan vahingossahan se tuli”, lappeenrantalainen sarjakuva- ja pilapiirtäjä kertoo.

    ”Väinö saattaa olla vähän syrjäytynyt, eikä hän kamalan ahkerakaan tunnu olevan. Kaikki asiat mennään perä edeltä puuhun”, Rahikainen kuvaa hahmoa.

    Bulls press -agentuuri kuvailee Väinöä ”kunnon junttihuumoriksi”. Sarjakuva sijoittuu Suomen sodan aikoihin 1800-luvun alkuun. Tomera vaimo on ollut sarjakuvissa mukana alusta asti.

    Väinö ilmestyy kolme kertaa viikossa Maaseudun Tulevaisuuden sarjakuvasivulla. Rahikaisen pilapiirros ilmestyy maanantaisin pääkirjoitussivulla.

    Rahikainen alkoi piirtää jo pikkupoikana Savitaipaleella.

    Maalaiskylästä kotoisin oleva mies asui maatalossa kolmivuotiaaksi. Sitten isä rakensi oman talon maatalon viereen. Nykyään tilaa pitää serkku.

    ”Luin lapsena älyttömästi sarjakuvalehtiä. Murrosiässä piirtäminen unohtui. Joskus opiskellessa aloin piirrellä tunnilla luppoaikana uudestaan. Kaveri sanoi, että noitahan saattaisi joku vaikka ostaakin.”

    Joensuussa opiskellut Rahikainen marssi Karjalaisen toimitukseen. ”Sain yhden kuvan myytyä, siitä se sitten lähti.”

    Ensimmäinen pilapiirros julkaistiin Karjalaisessa vuonna 1991. Väinö-sarjakuva alkoi ilmestyä samana vuonna Viikkosavossa.

    1990-luvulla Väinö ilmestyi useissa itäsuomalaisissa lehdissä ja myös pienessä suomenkielisessä lehdessä Norjassa.

    Rahikainen lopetti sarjakuvan piirtämisen vuonna 2009. Seuraavana vuonna hän kaiveli komeroita, ja sarjakuvat pölähtivät eteen. Hän alkoi tehdä niitä lisää.

    Nyt Rahikainen piirtää pilapiirroksia ja sarjakuvia seitsemään pääasiassa itäsuomalaiseen lehteen.

    ”Sitä kun lukee ja katselee uutisia, pilapiirrosten aiheet tulevat itsestään”, Rahikainen kertoo.

    Hän työskentelee Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaassa. ”Sivuhommiin menee aikaa. Olen ollut mahdollisimman paljon vapailla. Hyvin on onnistunut tähän asti.”

    PAULA LIESMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Väinö
    Pasi Rahikainen
    sarjakuva
    Maaseudun Tulevaisuus
    pilapiirros
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle