• SDP:n tuore pohjalainen varapuheenjohtaja puolueensa turkistarhauskiellosta: "Ala loppuu ennemmin kannattavuuskriisiin kuin politiikkaan"

    Matias Mäkysen arvioi, ettei kiellolle tapahdu mitään lähivuosina eikä näköpiirissä ole kieltoa puoltavia hallituspohjia.
    Oikeustieteen opiskelija ja lääkeanalyytikko Matias Mäkynen nousi kansanedustajaksi joulukuussa Vaasan vaalipiiristä Jutta Urpilaisen siirryttyä komissaariksi. Tiistaina 30 vuotta täyttänyt Mäkynen oli keväällä kolme kuukautta isyys- ja vanhempainvapaalla.
    Oikeustieteen opiskelija ja lääkeanalyytikko Matias Mäkynen nousi kansanedustajaksi joulukuussa Vaasan vaalipiiristä Jutta Urpilaisen siirryttyä komissaariksi. Tiistaina 30 vuotta täyttänyt Mäkynen oli keväällä kolme kuukautta isyys- ja vanhempainvapaalla. Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
    Uutiset
    2.9.202015:00
    Eija Mansikkamäki

    "Ala loppuu pikemminkin kannattavuusongelmiin kuin poliittisiin päätöksiin", ennakoi SDP:n tuore varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen. Hän arvioi, että ala oli ylituotannon vähentämisen jälkeenkin isoissa vaikeuksissa jo ennen koronaa ja monia tarhoja uhkaa konkurssi.

    SDP äänesti puoluekokouksessaan pari viikkoa sitten turkistarhaukseen liittyvästä aloitteesta, ja päätyi tarhauksen kieltämisen kannalle Suomessa.

    Mäkynen on myös SDP:n puoluehallituksen jäsen, Pohjanmaan sosialidemokraattien puheenjohtaja sekä Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja.

    Puoluehallituksen kanta oli, ettei tarhausta kielletä.

    "Olin itse puoluehallituksen esityksen kannalla, sillä se oli minusta tasapainoinen ja otti huomioon molemmat kannat. Sillä oli myös pääosin koko Pohjanmaan tuki", Mäkynen sanoo.

    Mäkynen piti puoluehallituksen esityksessä siitä, että sen mukaan elinkeino on edelleen laillinen, vaikeuksissa oleville ja alaa vaihtaville yrityksille tarjotaan siirtymään tukea, eläinoikeusnäkökohdat otetaan huomioon ja alaa kehitetään muun muassa sertifioinnin kautta.

    "Mutta samalla näkyy kaikista isoin muutos eli SDP:n nuorentuminen läpi Suomen. Myös puolueen eteläisten piirien eli Uudenmaan ja Helsingin jäsenmäärien kasvu on jatkunut, vaikkakin hitaammin."

    Mäkynen allekirjoittaa siten Harry Wallinin näkemyksen, että puoluekokouksessa maan keski- ja pohjoisosat äänestivät tarhauksen jatkumisen puolesta, mutta eteläisten piirien äänestyssali sai enemmistön kiellon kannalle.

    Sen sijaan hän ei yhdy Wallinin kantaan, että vain Töölö tai Kallio olisivat ratkaisseet äänestyksen tai että puoluekokousedustajat eivät olisi ymmärtäneet tarhauksen merkitystä esimerkiksi kansantaloudelle.

    "Se on harrymainen tapa ilmaista asioita. Mutta oliko tietoa, oliko ymmärrystä? Koen itse, että on tästä asiasta oli edustajille tarjolla eniten tietoa kaikista puoluekokouksen käsittelemistä asioista. Miten äänestäjät ovat siihen perehtyneet, on toinen asia."

    Tarhauksen kieltäminen ei lopeta tarhausta, sillä se jatkuu muualla.

    "Painopiste on siirtynyt Aasiaan päin ja kyllä tuotanto jatkuu, sillä kysyntä ratkaisee. Suomen toimet eivät ratkaise myöskään eläintenoikeuskysymystä."

    Mäkynen ei usko, että SDP kokisi tarhauskiellon vuoksi isompaa vaalikolausta edes Pohjanmaalla.

    "Kuntavaalivalmistautumiseen tämä voi vaikuttaa, mutta en näe dramaattisia vaikutuksia."

    Asialle ei myöskään tapahdu Mäkysen mukaan lähiaikoina mitään, koska hallitusohjelmaa ei olla turkisten vuoksi avaamassa.

    "Tällä hallituskaudella ei tapahdu mitään eikä Suomessa ole lähivuosinakaan sellaisia hallituspohjia, jossa kaikki olisivat kiellon kannalla. Sellainen hallitus olisi aika iso yllätys."

    Lue myös:

    Seinäjokelainen demari pettyi raskaasti puolueensa turkislinjaukseen: "Tarhauksella on täällä suuri merkitys, sitä ei vain näe Kalliosta ja Töölöstä"

    Artikkelin aiheet
    SDP
    Matias Mäkynen
    turkistarhaus
    Pohjanmaa
    puoluepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle