• Tuuli ulvoo osassa Suomea jopa myrskylukemissa – kaatuneet puut pitäneet pelastuslaitokset kiireisinä

    Puiden kaatumisiin liittyviä tehtäviä on tullut runsaasti erityisesti Uudellamaalla ja Hämeessä.
    Voimakas pohjoistuuli puhaltaa Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan alkuiltaan saakka maan etelä- ja itäosissa sekä merialueilla. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.
    Voimakas pohjoistuuli puhaltaa Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan alkuiltaan saakka maan etelä- ja itäosissa sekä merialueilla. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Sää
    26.4.202613:22
    STT

    Navakka tuuli on aiheuttanut sunnuntaina kymmenittäin vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitoksille Etelä-Suomessa.

    Puiden kaatumisiin liittyviä tehtäviä on tullut runsaasti erityisesti Uudellamaalla ja Hämeessä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta arvioitiin STT:lle puoliltapäivin, että tuulivahinkoihin liittyviä tehtäviä oli kertynyt päivän aikana jo viitisenkymmentä. Myös Keski-Uudellamaalla tuulen kaatamat puut aiheuttivat siellä täällä töitä pelastuslaitokselle.

    Helsingin kaupungin pelastuslaitos kertoi niin ikään saaneensa sunnuntaina useita vahingontorjuntatehtäviä. Munkkiniemessä puu oli kaatunut pyörätielle ja Keskuspuistossa linjan päälle.

    Myös Hämeessä kymmenittäin tehtäviä

    Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alueella tehtäviä oli kertynyt puoliltapäivin parikymmentä. Niistä suurin osa liittyi puiden kaatumisiin teille tai sähkölinjoille.

    ”Osa on varmaan mennyt jo yöllä nurin, ja ne on nyt huomattu, kun on alettu pyyhkiä rähmiä silmistä”, päivystävä palomestari Timo Kaivola sanoo.

    Kaivolan mukaan tehtäviä on ollut ympäri maakuntaa. Asikkalassa ja Iitissä veneet olivat lähteneet tuulen mukana rannasta livohkaan ja pelastuslaitos kutsuttiin paikalle hakemaan ne takaisin.

    Kanta-Hämeessäkin vahingontorjuntatehtäviä oli tullut viitisentoista. Päivystävä palomestari Pasi Lamminaho sanoo, että suurin osa tehtävistä on aiheutunut tielle tai linjoille nurin menneistä puista.

    Lopella maahan kaatunut voimalinja oli sytyttänyt maan palamaan, mutta palo oli Lamminahon mukaan sammunut omia aikojaan.

    Sähköt poikki tuhansilta

    Ilmatieteen laitos on varoittanut voimakkaasta pohjoistuulesta maan etelä- ja itäosissa. Varoitus on voimassa alkuiltaan saakka.

    Tuulen nopeus saattaa puuskissa olla maa-alueilla jopa 20 metriä sekunnissa. Yli 21 metriä sekunnissa puhaltava tuuli katsotaan myrskytuuleksi. Merialueilla ja Saimaalla tuuli puhkuu 14–17 metriä sekunnissa.

    Myös sähkökatkoja on päivän aikana ollut maan etelä-, keski- ja itäosissa. Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan päivällä sähköttä oli nelisentuhatta asiakasta.

    Artikkelin aiheet
    myrskytuuli
    pelastuslaitos
    sähkökatko
    Etelä-Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita