• Koronatartuntojen määrä kaksinkertaistui kisaturismin vuoksi – kisaturisteihin yhdistetty yhteensä 481 tartuntaa ja 165 jatkotartuntaa

    THL suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle.
    THL:lle on raportoitu jo ainakin 481 kisamatkoihin liittyvää tartuntaa  LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    THL:lle on raportoitu jo ainakin 481 kisamatkoihin liittyvää tartuntaa LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    8.7.202113:46
    STT

    Kesä-heinäkuun vaihteessa kaksinkertaistuneet kahden viikon koronatartuntojen määrät selittyvät suurimmalta osin EM-kisaturistien tartunnoilla, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

    THL:lle on raportoitu sairaanhoitopiireistä 6. heinäkuuta mennessä yhteensä 481 kisamatkoihin liittyvää tartuntaa ja 165 niihin liittyvää jatkotartuntaa.

    Toissa viikolla tartunnoista yli 40 prosenttia liittyi suoraan jalkapallon EM-kisoihin ja viime viikolla 15 prosenttia.

    THL:n ja STM:n mukaan kisamatkalta tulleet tartunnat ovat nyt pitkälti tiedossa ja tarvittavat henkilöt on asetettu karanteeniin.

    Kisaturismin lisäksi lisääntynyt ulkomaanmatkailu ja rajaliikenne sekä Venäjän heikentynyt epidemiatilanne selittävät kasvaneita tartuntamääriä. THL suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle.

    Ulkomailta saatujen tartuntojen osuus uusista tartunnoista oli viime viikolla noin neljännes ja toissa viikolla noin puolet.

    Kesä-heinäkuun vaihteessa myös testimäärät kääntyivät nousuun. Viime viikolla tehtiin lähes 97 000 koronatestiä, mikä on noin 26 500 testiä enemmän kuin sitä edeltävältä viikolta. Positiivisten testitulosten osuus on ollut viime viikolla 1,3 prosenttia ja toissa viikolla 1,4 prosenttia.

    Tartuntoja todetaan eniten 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä.

    Koko maassa noin 61 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja toisen annoksen 21 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    EM-kisat
    THL
    STM
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria