• Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta käytetty – ”Suomen hallitusohjelma ennemminkin tukee ylikulutuksen jatkamista”

    Maapallon ihmiset ovat kuluttaneet seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat, joiden tulisi riittää koko vuodeksi.
    Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo maaliskuun lopussa. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin kolme ja puoli maapalloa, kertoo Sitra.
    Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo maaliskuun lopussa. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin kolme ja puoli maapalloa, kertoo Sitra.  Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Uutiset|Ympäristö
    2.8.202307:55
    STT

    Tänään on maailman ylikulutuspäivä.

    Maailman ylikulutuspäivä merkitsee ajankohtaa, jolloin ihmisten kulutus ylittää laskennallisesti maapallon vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja, kertoo WWF Suomi. Maapallon ihmiset ovat kuluttaneet seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat, joiden tulisi riittää koko vuodeksi.

    Ylikulutus on yksi keskeisimmistä syistä ilmastokriisin ja luontokadon taustalla. Niiden kautta se lisää esimerkiksi sään ääri-ilmiöitä, jotka vaarantavat globaalia ruokaturvaa.

    "Nykyisellä tasolla ihmisten kuluttamien luonnonvarojen tuottamiseen tarvittaisiin 1,7 maapalloa. Suurimman osan maapallon luonnonvaroista kuluttavat korkeamman tulotason maissa elävät ihmiset, kuten me suomalaiset”, sanoo tiedotteessa WWF:n suojelun neuvonantaja Jussi Nikula.

    Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna huomattavasti aiemmin, maaliskuun lopussa.

    Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin kolme ja puoli maapalloa, kertoo Sitra.

    "Luonnon kantokyky ei riitä, ja ylikulutuksen lopettaminen on välttämätöntä. Muuten tulevaisuuden hyvinvoinnilta putoaa pohja”, Sitra toteaa.

    WWF:n mukaan suomalaisten kulutus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa luontokatoa paitsi Suomessa myös ympäri maailman.

    "Siksi Suomella on vastuu paitsi globaalin ylikulutuksen vähentämisestä, myös kulutuksestamme aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta”, järjestön tiedote toteaa.

    Sitran mukaan suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on jo pienentynyt merkittävästi. Se oli vuonna 2005 reilusti yli 12 tonnia, mutta vuonna 2021 jo noin neljänneksen pienempi, eli vajaat 10 tonnia per henkilö.

    "Samaan aikaan suomalaisten elintaso on pysynyt ennallaan. Suunta on oikea, mutta vauhtia pitää kiristää”, Sitra sanoo.

    Tämän vuoden ylikulutuspäivä on ensimmäinen sitten viime joulukuun Montrealin luontokokouksen, jossa maailman valtiot sitoutuivat pysäyttämään luontokadon ja vahvistamaan luonnon tilaa vuoteen 2030 mennessä. Myös Suomi on allekirjoittanut nämä tavoitteet, jotka velvoittavat valtioita vähentämään luonnonvarojen ylikulutusta oikeudenmukaisella tavalla.

    Suomen kohdalla tämä tarkoittaa luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä vähintään puolella nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Tehokkaita keinoja kansallisesti olisivat esimerkiksi maa-ainesvero, tuki kasvipohjaisille elintarvikkeille sekä hakkuu- ja maankäyttömaksut.

    "Hallituksen ohjelmassa ylikulutusta hillitsevät taloudelliset ohjauskeinot loistavat lähinnä poissaolollaan. Hallitusohjelma ennemminkin tukee ylikulutuksen jatkamista lupaamalla, ettei esimerkiksi metsien käyttöä rajoiteta ja polttoaineiden hintoja kompensoidaan”, kertoo tiedotteessa WWF:n Nikula.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä