• Vilskettä matkailussa

    Uutiset
    18.2.201315:00
    MT toimitus

    Pääkaupunkiseudulla koulut aloittivat viikon talvilomansa perjantaina. Samalla alkoi keskitalven lomasesonki myös kotimaan matkailussa.

    Talvilomakausi tietää vilskettä hiihtokeskusten lisäksi myös muihin maaseudun matkailuyrityksiin. Myös useimmat maatilamatkailun kohteet ovat nyt täynnä asiakkaita.

    Koulujen talviloma tunnetaan yleisesti

    edelleen ”hiihtolomana”. Lumitilanteen puolesta halukkaat pääsevätkin harjoittamaan lomallaan talviurheilua koko maassa.

    Myös Etelä-Suomessa on koettu jo

    muutamana vuonna peräkkäin varsin luminen talvi. Tämä on elvyttänyt kotoisten talvilajien – hiihdon, luistelun ja laskettelun – suosiota, mutta samalla vähentänyt tarvetta matkustaa harrastusmahdollisuuksien perässä.

    Vaikka moni pääkaupunkiseudun lomalainen

    jää lomailemaan kotikulmilleen, kävijöitä muun Suomen kohteisiin riittää ruuhkaksi asti. Matkailuyritysten näkökulmasta hiihtolomia voisikin porrastaa nykyisestä kolmesta viikosta pidemmälle ajanjaksolle.

    Moni suuntaa lomallaan talven keskeltä myös etelän lämpöön. Pimeyden vaihtaminen aurinkoon varmasti piristää, vaikka alkaa valo voittaa onneksi vähitellen taas myös täällä kotimaassa.

    Ulkomaan matkoista ei kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä, mutta toivottavasti tänä talvena yhä useampi löytää mieluisan lomakohteen lähempää. Työpaikkojen ja maan talouden kannalta jokainen kotimaahan jäävä euro on nyt erityisen arvokas.

    Hiihtolomat näkyvät varsinkin lomaviikkojen vaihtuessa vilkkaana liikenteenä. Myös maanteillä kannattaa kiire ja stressi unohtaa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotimaan matkailu
    talviloma
    hiihtoloma
    talviurheilu
    matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria