• "Upea viikko tulossa" – lauantaina ja sunnuntaina monin paikoin yli 20 astetta

    Toinen pääsiäispäivä alkaa pilvisenä, mutta taivas selkenee monin paikon päivän mittaan.
    Pääsiäisen aikana on nautittu aurinkoisesta säästä. LEHTIKUVA/Markku Ulander
    Pääsiäisen aikana on nautittu aurinkoisesta säästä. LEHTIKUVA/Markku Ulander 
    Uutiset
    22.4.201912:09
    STT

    Sää jatkuu tänään vuodenaikaan nähden lämpimänä, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivystävän meteorologin Eveliina Tuovisen mukaan sää myös lämpenee viikon mittaan.

    "Nyt näyttää siltä, että lämpötilat nousevat vähitellen. Ylimmät lämpötilat osunevat tämän hetken ennusteen mukaan lauantaille ja sunnuntaille, jolloin päästään monin paikoin yli kahdenkympin", Tuovinen sanoo.

    Tuovisen mukaan kahdenkympin tuntumaan nousevat lämpötilat ovat mahdollisia etenkin maan etelä- ja keskiosassa loppuviikosta.

    "Joka tapauksessa lämmin viikko on tulossa, ja saattaa se kaksikymppiä mennä jo aiemmin rikki."

    Tänään maan etelä- ja keskiosissa päivän ylimmät lämpötilat pyörivät 11–16 plusasteessa. Idässä lämpötila on paikoittain hieman alempi. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa mittari nousee ylimmillään 8–14 plusasteeseen, ja Lapissa on lämpimimmillään 5–10 astetta.

    "Länsi näyttäisi olevan lämpimin tänään", Tuovinen arvioi.

    Päivä alkaa tänään monin paikoin pilvisenä, mutta Tuovisen mukaan sään pitäisi seljetä päivän mittaan lännestä alkaen. Maan keski- ja pohjoisosissa saattaa tulla ajoittaisia sateita, mutta sateiden odotetaan liikkuvan itään päin päivän aikana.

    Aurinkoa ja poutaista säätä on luvassa myös viikon mittaan. Tuovisen mukaan viikonloppuna voi olla pieni riski sadekuuroille.

    "Mutta ihan todella upea viikko näyttäisi olevan tulossa."

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lämpötila
    kevät
    Ilmatieteen laitos
    Eveliina Tuovinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria