• Nykytelevisiot romukoppaan vuonna 2026

    Viestintäministeri ehdottaa, että televisiolähetykset siirtyvät teräväpiirtotekniikkaan vuodesta 2017. Yleisradion kanavat ja todennäköisesti kolme kilpailevien kaupallisten toimijoiden pääkanavaa näkyisivät myös nykytekniikalla vuoteen 2026.
    Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Uutiset
    23.5.201213:28
    MT toimitus

    Tavallisilla digitelevisioilla pystyisi katsomaan Yleisradion kanavia ja kaupallisia pääkanavia vuoteen 2026 saakka, jos viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) television tulevaisuutta linjaava luonnos toteutuu.

    Pääosin televisiolähetykset siirtyisivät kuitenkin teräväpiirtotekniikkaan vuodesta 2017. Yleisradion kanavat ja todennäköisesti kolme kilpailevien kaupallisten toimijoiden pääkanavaa näkyisivät sekä teräväpiirtotekniikalla että nykytekniikalla vuoteen 2026.

    ”Ketään ei pakoteta ostamaan uutta tekniikkaa. Emme lähetä mummuja ja pappoja ostamaan uutta televisiota kaupasta”, Kiuru sanoo.

    Lisäksi kotimaista ohjelmatarjontaa pyritään lisäämään. Yleisen edun televisiokanavia, eli kaupallisia pääkanavia, velvoitettaisiin varaamaan riippumattomien tuotantoyhtiöiden ohjelmille 18 prosenttia lähetysajastaan tai ohjelmistobudjetistaan. Nykyinen minimivaatimus on 15 prosenttia.

    Kiuru haluaa parantaa myös langattoman laajakaistan käytettävyyttä. Television taajuusalueista 700 megahertsin alue siirretään langattoman laajakaista käyttöön vuonna 2017.

    Artikkelin aiheet
    teräväpiirtotekniikka
    televisio
    Krista Kiuru
    Yleisradio
    viestintäpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria