• MTK:n asiantuntijat puhuvat verkossa

    MTK:n asiantuntijoiden videoituja ajankohtaiskatsauksia on julkaistu MTK:n jäsenverkossa Repussa.
    Uutiset
    18.11.201517:30
    Heikki Vuorela

    Videoidut ajankohtais­katsaukset liittyvät MTK:n valtuuskunnan työtapakokeiluun.

    Aiemmin katsaukset on pidetty ennen valtuuskunnan keskustelua. Nyt valtuuskunnan jäsenet voivat tutustua niihin jo etukäteen. Samalla myös muut MTK:n jäsenet saavat katsaukset nähtäväkseen.

    Videoituna on linja- ja ryhmäjohtajien katsaukset maataloudesta, metsästä, maaseutuyrittäjyydestä, ympäristöstä ja maankäytöstä, koulutuksesta, järjestöstä ja viestinnästä sekä Brysselin toimistosta.

    MTK:n valtuuskunta kokoontuu Helsingissä ensi viikolla 25.–26. marraskuuta. Etukäteen esitettyjen katsausten ansiosta valtuuskunnalla on keskiviikon yleiskeskustelussa enemmän aikaa kentän viestien kertomiseen.

    Torstaina valtuuskunta käsittelee sääntömääräiset asiat ja valinnat. Johtokunnasta ovat erovuorossa Eero Isomaa Nivalasta ja maaseutunuorten edustaja Juha Tenho Ulvilasta.

    Isomaa on valittavissa jatkamaan, mutta maaseutunuoret vaihtavat edustajaansa aina erovuoron tullen. Toissa viikolla maaseutunuoret päättivät, että uusi edustaja on Jenna Syrjälä Ähtäristä. Virallisesti hänenkin valintansa vahvistaa MTK:n valtuuskunta.

    MTK:n asiantuntijoiden videot ovat tässä osoitteessa.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    valtuuskunta
    ajankohtaiskatsaukset
    Reppu
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle