• Suomen, Tanskan ja Alankomaiden pääministerit: Euroopan on pysyttävä kilpailukykyisenä

    Euroopan unionin on kehitettävä sisämarkkinoita sekä jatkettava globaalin vapaakaupan puolesta puhumista, kirjoittavat pääministerit yhteisessä kolumnissaan.
    Pääministeri Juha Sipilä puhui muun muassa globaalin vapaakaupan puolesta kolmen maan pääministereiden yhteisessä kolumnissa.
    Pääministeri Juha Sipilä puhui muun muassa globaalin vapaakaupan puolesta kolmen maan pääministereiden yhteisessä kolumnissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    5.8.201717:20
    STT

    Euroopan unionin on kehitettävä sisämarkkinoita sekä jatkettava globaalin vapaakaupan puolesta puhumista, jotta se pysyy kilpailukykyisenä, kirjoittavat Suomen, Tanskan ja Alankomaiden pääministerit Juha Sipilä, Lars Lökke Rasmussen ja Mark Rutte yhteisessä kolumnissaan.

    EU:n osuus maailmankaupasta on noin kolmannes, ja unionin työpaikoista 31 miljoonaa nojaa EU:n ulkopuolisiin maihin tapahtuvaan vientiin.

    Globalisaation ja vapaakaupan eduista hyötyäkseen EU tarvitsee ministerien mukaan innovointia, lisäksi EU:n on sopeutettava elinkeinorakenteita, investoitava vahvasti tutkimus- ja kehitystoimintaan, kehitettävä koulutusjärjestelmiä ja uudistettava työmarkkinoita.

    "Ilman uudistuksia ja sopeuttamistoimia taloutemme kärsivät ja teemme karhunpalveluksen sekä nykyisille että tuleville eurooppalaisille sukupolville", ministerit kirjoittavat.

    "Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava myös siitä, että globalisaation hyödyt koskettavat kaikkia kansalaisiamme. Myönteiset talous- ja kasvukäyrät eivät itsessään riitä. Niiden tulee johtaa uusien työpaikkojen syntymiseen, ansiotason kohoamiseen ja mahdollisuuksien avautumiseen kaikille kansalaisille."

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    kilpailukyky
    vapaakauppa
    globalisaatio
    tutkimus ja kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle