• Keskitalon puutarhalämpenee kierrätys-puulla

    Uutiset
    16.5.201216:00
    MT toimitus

    MYNÄMÄKI (MT)

    Mynämäkeläinen Keskitalon puutarha vaihtoi öljylämmityksen kotimaiseen bioenergiaan joulukuun alussa. Ensimmäisen talven kokemukset ovat myönteisiä, toteaa puutarhayrittäjä Lasse Keskitalo.

    Puutarha tuottaa noin miljoona kiloa tomaattia vuodessa 1,8 hehtaarin kasvihuoneissa. Aiemmin kasvihuoneet lämmitettiin raskaalla polttoöljyllä, jota kului 700 tonnia talvessa.

    Öljyn kallistuminen suhteessa tuotteiden hintoihin pakotti miettimään muita vaihtoehtoja, Keskitalo sanoo. Laskelmien mukaan kattilainvestointi maksaa itsensä takaisin alle neljässä vuodessa.

    Investointi olisi ehkä kannattanut tehdä jo muutama vuosi aiemmin. Toisaalta laitteistot ja automatiikka ovat kehittyneet nopeasti, joten odottaminen saattoi kannattaa.

    Hälytykset tulevat kännykkään. Kokeiluvaiheessa soittoja tuli usein, mutta sen jälkeen puhelin on piipannut suunnilleen yhtä usein kuin ennen raskaalla polttoöljyllä lämmitettäessä.

    Mynämäen kunta on mukana hiilineutraali kunta -hankkeessa. Edullisen energian lisäksi saa hyvän mielen siitä, että on tehnyt jotain ympäristön hyväksi, Keskitalo mainitsee.

    Lämpökeskuksen rakentaminen alkoi kesällä ja tuli syttyi itsenäisyyspäivän edellä. Kustannukset jäivät hieman alle miljoonaan euroon, josta investointituki kattoi noin neljänneksen.

    Keskitalo pitää julkista tukea tärkeänä. Moni järkevä hanke saattaisi jäädä toteutumatta ilman sitä.

    Vanha kaasukattila jätettiin varalle ja kovimpien pakkaspäivien lisälämmönlähteeksi.

    Lämmitykseen käytetään murskattua kierrätyspuuta, mutta tarvittaessa lähes kaikenlainen bioenergia käy palaturpeesta viljan kuoreen.

    Kierrätyspuu tulee paikalliselta lämpöyhtiöltä. Kovilla pakkasilla yhtiö toi kuorman joka toinen päivä.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    bioenergia
    kierrätyspuu
    puutarha
    lämmitysjärjestelmä
    Mynämäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle