• Metsästäjää raadellut uroskarhu lopetettiin

    Metsästäjää sunnuntaina raadellut suuri uroskarhu lopetettiin maanantaina ennen puolta päivää Keski-Suomessa Kivijärvellä. Karhu hyökkäsi ilvesjahdissa olleen miehen kimppuun. Mies ennätti ampua karhua kerran haulikolla.
    Kuva: HEIKKI TASKINEN
    Uutiset
    13.1.201414:01
    MT toimitus

    Karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun tiheästä pusikosta sunnuntaina iltapäivällä Karstulan Oinoskylällä. Karhu puri miestä päähän, reiteen ja pohkeeseen.

    Paikalla oli näkyvyyttä vain noin viisi metriä. Karhu pääsi yllättämään miehen.

    Rytäkässä mies ennätti ampua karhua haulikolla kerran.

    Haavoittunut karhu siirtyi naapurikunnan Kivijärven puolelle ja jäi yöksi metsään. Maanantaiaamuna sitä lähti poliisien apuna jahtaamaan noin 30 metsästäjää.

    Koira löysi karhun nopeasti. Kun haavoittunut eläin lähti liikkeelle, suurriistavirka-apua (srva) antava metsästäjä pääsi lopettamaan karhun.

    Karhu oli erittäin suurikokoinen uros. Sen elopainoksi arvioitiin yli 300 kiloa.

    Karhulla oli riistantutkijoiden laittama muovimerkki korvassa. Seurantapanta on pudonnut pois.

    Tapahtumapaikka on Suomenselkää, missä on nykyisin Suomen tihein karhukanta.

    Artikkelin aiheet
    karhu
    metsästäjä
    Kivijärvi
    Karstula
    karhun hyökkäys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria