• Mansikka on paras marja

    Uutiset
    13.7.201216:00
    Aimo Vainio

    Mansikka äänestettiin parhaaksi marjaksi viikon kysymyksessä. 37 prosenttia vastaajista piti mansikkaa parhaana.

    Toiseksi yleisin (19 prosenttia) oli mielipide: ei ole voittajaa, sillä eri marjat sopivat eri käyttöön.

    Hilla (15 prosenttia) ja mustikka (16 prosenttia) kilpailivat tiukasti kolmannesta sijasta.

    Vaikka mansikka voittikin, monessa kommentissa näkyi laaja arvostus muitakin marjoja kohtaan.

    ”Tuoreita mansikoita ja uutta hunajaa, se vasta on hyvää. Sama kyllä koskee mustikoitakin, hunajan kera kaksin verroin parempaa”, Pete kirjoittaa.

    ”Vastasin mansikka, vaikka totta puhuen kaikki marjat maistuvat itsepoimittuina ja tuoreina hyviltä”, Lampuri sanoo.

    ”Mansikkahan se tietty on, jos vain tuijotetaan makeuteen, vaan on niitä muitakin marjoja ja ne maistuvat yhtälailla”, EU-torppari kommentoi.

    Nimimerkki Ja eikun syömään ylisti mansikkaa vuolaasti.

    ”Tuore, vastapoimittu mansikkahan se itseoikeutetusti kruunaa kesäisen täytekakun ja mansikkahillo puolestaan muurinpohjalätyt. Maistuupihan vastapoimittu mansikka parhaimmalta ihan sellaisenaankin, tai jäätelöllä lisättynä... tai mansikkarahkana... tai suklaakastikkeeseen dipattuna...”

    Samaan hengenvetoon hän sitten ylisti lähes kaikki muutkin marjat.

    Nimimerkki Pirre pisti marjat järjestykseen:

    ”Mielestäni mesimarja on kaikkein paras, toisena tulee mansikka, sitten kolmantena lakka eli hilla, neljäntenä mustikka, viidentenä vadelma, kuudentena herukat, seitsemäntenä puolukka. Kahdeksantena karviainen.”

    Äänestyksessä kohta -joku muu marja- sai kahdeksan prosenttia äänistä. Kommenteissa parhaaksi esitettiin vadelmaa, mesimarjaa, metsämansikkaa ja mustaviinimarjaa.

    Vadelma sai tukea Vukelta:

    ”Vadelmakin on hyvää!!”

    Paavo on aikojen kuluessa vaihtanut kantaansa.

    ”Liekö mansikat muuttuneet laatunsa puolesta aikojen saatossa, mutta tänä päivänä on mustikka kerrassaan erinomaista - parasta.”

    Kaikkiaan ääniä annettiin 1 012.

    Viime viikkoina julkisuutta on saanut häijy kukko, joka on myynnissä Jyväskylässä. Seuraavaksi kysytäänkin, tunnetko jonkin häijyn eläimen.

    Kerro osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi, mikä eläin on ollut häijy ja mitä olet keksinyt ratkaisuksi.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    marjat
    äänestys
    Suomen luonto
    ruoka ja maku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria