• Brittien tuottajajärjestö: Pääsy EU-markkinoille taattava

    Britannian tuottajajärjestö NFU vaatii, että neuvottelut maatalouden asemasta ja ulkomaankaupan jatkumisesta käynnistetään heti.
    Brtiannialla on hyvin pitkät perinteet karjanjalostuksessa. Ylämaankarja on yksi esimerkki roduista, joka tunnetaan laajasti myös maan ulkopuolella.
    Brtiannialla on hyvin pitkät perinteet karjanjalostuksessa. Ylämaankarja on yksi esimerkki roduista, joka tunnetaan laajasti myös maan ulkopuolella. Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset
    24.6.201614:55
    Aimo Vainio

    Kuten monelle muulle toimialalle, Britannian päätös erota EU:sta aiheuttaa myös maataloudelle epävarmuutta. Edessä on suuria tuntemattomia muutoksia.

    "NFU käynnistää välittömästi neuvottelut hallituksen kanssa siitä, miten maatalouspolitiikka järjestetään", tuottajajärjestö NFU:n puheenjohtaja Meurig Raymond kirjoittaa tiedotteessa.

    Järjestön tavoitteena on paras mahdollinen pääsy EU:n ja muun maailman markkinoille.

    "Neuvotteluihin kuluu aikaa, mutta hallituksen on heti sitouduttava siihen, ettei maatalous kärsi vahinkoja."

    NFU näkee neuvotteluissa riskejä, sillä maatalous voidaan nähdä vain vähäisenä talouteen vaikuttavana toimialana.

    Järjestön mielestä niin ei ole, sillä kotimainen tuotanto kattaa 61 prosenttia ruuasta. NFU:n mukaan ruokateollisuus on maan suurin tuotannon ala.

    Viennin varmistaminen on myös elintärkeää monelle tuottajalle.

    Virallisesti Britannialla on kaksi vuotta aikaa neuvotella lähdöstä. Joidenkin arvioiden mukaan neuvottelut voivat venyä kymmeneen vuoteen.

    Vaalikampanjoiden aikaan maatalouskomissaari Phil Hogan sanoi, että Britannian maatalous on sitoutunut EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan capiin vuoteen 2020 saakka, kunnen nykyinen kausi loppuu.

    Hoganin mukaan cap-sopimus perustuu lakiin.

    Maatalouden ajatuspaja Farm Europen mukaan brittien lähtö ei ole vakava paikka capille.

    Ajatuspajan mukaan capin budjettiin jää noin viiden prosentin aukko ilman Britanniaa.

    Artikkelin aiheet
    britannia
    NFU
    maatalous
    Euroopan unioni
    brexit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle