• Kauppa luo kauhukuvia kilpailulain tiukennuksesta

    Joululomalta palaava eduskunta saa saman tien pöydälle kiistellyn kilpailulain uudistuksen, jonka läpivieminen on myrkkyä kaupan isoille toimijoille.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    6.2.201306:00
    MT toimitus

    Viimeksi maanantaina SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä varoitti Helsingin Sanomissa lain heikentävän pienten toimijoiden asemaa ja nostavan ruuan hintaa.

    Määräävä markkina-asema velvoittaa tasapuolisuuteen, joka sitoo tiukasti kahta suurta kaupparyhmää.

    ”Miten kauppa uskaltaa enää suosia lähituotteita vaikka omasta katteesta tinkimällä, jos se tulkitaan kilpailulain vastaiseksi ja uhkana ovat miljoonien sakot.”

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) toteaa lakiuudistuksesta olevan laaja yksimielisyys eduskunnassa.

    Lepän mielestä uhkakuvien maalailut ovat turhia, sillä lailla yritetään aidosti saada tuottajille lisää kannattavuutta.

    ”Ei huonoa lakia kannata säätää, joka nostaa ruuan hintaa, eikä siten saavuta toivottuja tavoitteita”, Leppä toteaa.

    Kilpailulain muutos voi kokoomuksen kansanedustajan Janne Sankelon mukaan vaikuttaa tuottajaan. Lain yksityiskohdat ovat kuitenkin auki.

    ”Siihen liittyy koko ketjun arviointi. Tuottajan kannalta tärkeää on, että kilpailu toimii.”

    Eduskunta saanee kilpailulain uudistuksen valmiiksi juhannukseen mennessä.

    JANNE IMPIÖ

    AIMO VAINIO

    VEIKKO NIITTYMAA

    Artikkelin aiheet
    kilpailulaki
    lakiuudistus
    kauppa
    Eduskunta
    markkina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria