• Lauantaina vietetään kevätjuhlapäivää aurinkoisessa säässä lähes koko Suomessa

    Sunnuntaihin mennessä pilvisyys lisääntyy, mutta lämpötila pysyy edelleen hyvin kesäisissä lukemissa.
    Koulujen päättymistä juhlitaan auringonpaisteessa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.
    Koulujen päättymistä juhlitaan auringonpaisteessa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Sää
    29.5.202615:33
    STT

    Huomisesta kevätjuhlapäivästä on tulossa laajalti aurinkoinen lähes koko Suomessa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Vendi Pelkonen.

    Tuuli tyyntyy viikonlopuksi, joten lämpötila voi nousta Lounais-Suomessa 21 asteeseen, ja 22 astetta voi olla ihan mahdollinen. Eteläisessä Suomessa lämpötila on noin 19–20 asteessa. Merituuli voi viilentää lämpöä rannikkoseuduilla.

    Kylmintä on Lapissa ja Itä-Suomessa, missä lämpötila jää lauantaina hieman alle 15 asteen.

    Sunnuntaina pilvisyys kasvaa koko maassa. Etelä- ja Keski-Suomessa on sadekuurojen riski. Suomen ylle ei kertyne ainakaan laajoja sadealueita.

    Sunnuntai on edelleen lämmin päivä. Lämpötila voi nousta lännessä 22 asteeseen, mutta idässä ja etelässä lämpötilat voivat jäädä alle 15 asteen.

    Artikkelin aiheet
    kevätjuhla
    sää ja sade
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    kevät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita