• Suomalainen tekoäly-yhtiö: ”Teimme droonihälytyssovelluksen viikonlopussa, johon valtiolla menisi kaksi vuotta”

    Helsinkiläinen tekoäly-yritys Taiga AI kertoo tuottaneensa yhden viikonlopun aikana toteutuspaketin droonihälytyssovellukselle. Yritys on valmis luovuttamaan paketin Suomen valtiolle ilman korvausta.
    Taiga kertoo kehittäneensä ratkaisun droonihälytyssovellukselle lyhyessä ajassa.
    Taiga kertoo kehittäneensä ratkaisun droonihälytyssovellukselle lyhyessä ajassa. Kuva: Jussi Knaapi / Taiga AI Oy
    Uutiset|Politiikka
    15.4.202618:30
    Janiko Kemppi

    Maaliskuun droonitapaukset ovat herättäneet huolen siitä, että Suomeen tarvittaisiin kansalaisille suunnattu droonihälytysjärjestelmä. Viro käytti omaa hälytysjärjestelmäänsä varoittaen kansalaisia tekstiviestitse. Suomi ei tällaisia varoituksia lähettänyt.

    Valtio on ilmoittanut rakentavansa hälytyssovelluksen, jonka aikatauluksi on ilmoitettu lähes kaksi vuotta. Puolustusvoimien ja Hätäkeskuslaitoksen yhteinen Siren-hanke kestää joulukuuhun 2027 asti.

    Suomalaisen ohjelmistoyhtiö Taigan toimitusjohtaja ja perustaja Mikko Laakkosen mukaan kaksi vuotta on liian kauan järjestelmän kehittämiseen.

    ”Kaksi vuotta yksinkertaiselle hälytyssovellukselle on absurdi aikataulu, kun tarve on mieluummin viime viikolla", Laakkonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Taigasta kerrotaan, että hälytyssovellus on toteutettu toisin kuin perinteiset ohjelmistoprojektit.

    ”Viikonlopun aikana alustalle annettiin tehtävä: droonihälytyssovellus suomalaiselle kansalaiselle, joka täyttää sääntelyn vaatimukset, on pilviriippumaton ja toimii älypuhelimessa.”

    Laakkonen painottaa, ettei yhtiö rakentanut valtiolle valmista sovellusta.

    ”Sitä emme voisikaan tehdä. Me rakensimme sen, mikä jokaisessa ohjelmistoprojektissa pitäisi rakentaa ennen koodausta: tuotantotason spesifikaation, jonka kuka tahansa AI-agenttialusta tai kehitystiimi voi toteuttaa.”

    ”Halusimme näyttää, että vaihtoehtoinen tapa toimia on mahdollinen – ei vain tässä hankkeessa, vaan monissa muissa julkisen sektorin hankkeissa.”

    ”Varsinainen toteutusvaihe on kertaluokkaa nopeampi kuin perinteinen ohjelmistoprojekti.”

    Mikko Laakkonen

    Taiga-alusta toteutti pyynnön perusteella paketin, joka sisältää muun muassa sovellusarkkitehtuurin määrityksen, uhkamallinnukset sekä tietosuojavaikutusten arvioinnin.

    Tämän paketin perusteella voidaan rakentaa sovellus esimerkiksi tekoälyavusteisesti tai perinteisesti ihmiskoodarien voimin.

    ”Kun rajapinnat, kohdeympäristö, infra- ja verkkoarkkitehtuuri on päätetty, varsinainen toteutusvaihe on kertaluokkaa nopeampi kuin perinteinen ohjelmistoprojekti”, Taigasta kerrotaan.

    ”Kahden vuoden hankinta-aikataulu on itsessään turvallisuusriski.”

    Henri Grönlund

    Taiga kertoo olevansa valmis luovuttamaan koko toimituspaketin Suomen valtiolle pro bono, mikäli valtio katsoo siitä olevan hyötyä.

    Toteutuspaketin pohjalta valtion vastuulle jää infrapäätösten teko, integraatio Puolustusvoimien ilmavalvontarajapintoihin, kuormitus- ja turvallisuustestaukset, viranomaisten vaatimat sertifioinnit sekä julkaisut sovelluskaupoissa.

    Taigan hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Henri Grönlund arvostelee julkisen sektorin hitautta ohjelmistohankkeissa.

    ”Olen seurannut parin vuosikymmenen ajan, miten julkinen sektori hankkii ohjelmistoja. Yhteiskunta- ja huoltovarmuuskriittisissä hankkeissa raha ei useimmiten ole ongelma — aika on. Kun maailma muuttuu viikkojen sykleissä, kahden vuoden hankinta-aikataulu on itsessään turvallisuusriski”, Grönlund sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Droonin lennättäminen yksityisalueella voi loukata yksityisyyttä. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Jos havaitset pihalla droonin, ryhdy toimiin: ”Sillä ei ole sinne mitään asiaa”

    • Vilja-asiantuntija Max Schulman neuvoo viljelijöitä pitämään drooneja silmällä. Kuvituskuva: Kuva ei liity tapaukseen.

      Maatalous | Mitä tehdä, jos pellolle putoaa drooni? Ohjeet viljelijöille ovat selvät

      Tilaajalle
    • Iitistä löytyi lauantaina jo neljäs drooni. Kuvan miehittämätön ilma-alus löytyi aiemmin metsästä Kouvolan pohjoisosista.

      Politiikka | Todellinen droonitesti on se, miten Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen, sanoo Limnell – poliisi jatkaa alueen eristystä Iitissä

    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    droonihälytyssovellus
    Taiga AI
    Suomen valtio
    ohjelmistokehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa