• Suomeen kehitetään isojen vonkaleiden kalastuspaikkoja

    Viisi mallikohdetta Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta pääsivät hankkeeseen mukaan.
    Kalastusjärjestöt, osakaskunnat, elykeskus ja matkailuyrittäjät ovat myös mukana Operaatio Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hankkeessa.
    Kalastusjärjestöt, osakaskunnat, elykeskus ja matkailuyrittäjät ovat myös mukana Operaatio Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hankkeessa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.12.201609:49
    Sari Penttinen

    Operaatio Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hankkeen tavoite on kunnianhimoinen, mutta mahdollinen. Metsähallituksen johdolla hankkeen mallikohteisiin rakennetaan ison kalan saaliiksi saamiseen tähtäävä toimintamalli istutuksin ja kalastusjärjestelyin.

    Tämän lisäksi kohteille luodaan korkeatasoinen ja kansainvälinen markkinointi- sekä asiakasviestintäaineisto. Yhdessä kohdealueen luontomatkailuyrittäjien kanssa kehitetään houkuttelevia kalastusmatkailutuotteita.

    Hankkeen jälkeen meillä pitäisi olla kalastuksen mallikohteita, joissa ison kalan saamisen todennäköisyys on suurempi kuin muilla kalastuskohteilla, sanoo projektipäällikkö Markku Vierelä Metsähallituksesta. "Jos malli on toimiva, sitä voi hyödyntää laajemminkin."

    Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hankkeen tutkimuksista vastaa Itä-Suomen yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitos, joka vastaa muun muassa kalakantamallinnuksista kohteilla. Mukana ovat myös kalastusjärjestöt, osakaskunnat, elykeskus ja matkailuyrittäjät.

    Tavoitteena on toteuttaa Suomessa uudenlainen, kansainvälisesti vertailukelpoinen toimintamalli. Hankkeen rahoituksesta 80 prosenttia tulee Euroopan aluekehitysrahastosta

    Artikkelin aiheet
    kalastusmatkailu
    Metsähallitus
    Lapin luonto
    Pohjois-Pohjanmaa
    kalastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria