

Tänä kesänä rippileirit ovat näkyneet tiedotusvälineissä negatiivisessa valossa.
Merikarvialla rippileiri keskeytettiin yllättäen ja kirkkoherra pidätettiin virasta. Kankaanpäässä pappia vaihdettiin kesken leirin, sillä nuorten mukaan pappi oli käynyt heihin käsiksi.
Hollolassa rippileiriläiset selvittivät välejään väkivaltaisesti, ja paikalle soitettiin poliisi ja ambulanssi. Pihtiputaalla nuorisotyöntekijä poistettiin rippileiriltä ja irtisanoutui epäasiallisen käytöksen jälkeen. Kyseinen työntekijä oli aikaisemmin Akaan seurakunnassa käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti.
Haminassa aikuinen mies oli esittänyt isosta rippileirillä. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä seksuaalinen kajoaminen lapseen.
Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, että tämän kesän tapaukset ovat olleet poikkeuksellisia. Hän muistuttaa, että rippileirit ovat yleisesti nuorten mielestä hyviä ja turvallisia kokemuksia.
Kesän ja sen tapahtumien selvittämisen jälkeen kokonaisuutta on hänestä silti analysoitava.
”Onko esimerkiksi jokin asia muuttunut, ja mistä tämä kertoo?”, hän pohtii.
Kokkosen mukaan yksi selittävä tekijä voi olla se, että ihmisillä on nykyään vähemmän leirikokemusta. Pitkä intensiivinen leiri voi siis olla kuormittava kelle tahansa, niin nuorelle kuin aikuisellekin. Lisäksi korona-ajasta on saattanut jäädä pitkä häntä sosiaalisten ongelmien muodossa, ja nuorten pahoinvointi on kasvanut ja kasaantunut.
Hänestä on hyvä asia, että häirintään ja epäasialliseen käytökseen puututaan aiempaa herkemmin, eikä asioita paineta villaisella. Jälkimmäisenä mainittu on myös nykymaailmassa vaikeampaa nopean tiedonvälityksen ja somen kautta.
Avoimuus onkin Kokkosesta yksi ratkaisu häirintä- ja syrjintätilanteiden ennaltaehkäisyyn.
”Seurakunnassa pitää keskustella näistä asioista, ja keskusteluun tulee ottaa mukaan myös isoset ja muut vapaaehtoiset. Jokaisen panoksella on iso merkitys.”
Entistä avoimempi keskustelukulttuuri sekä asioihin puuttuminen näkyy myös kirkon henkilökunnan perehdytyksissä ja koulutuksissa. Kirkolla on omat Turvallinen seurakunta -verkkomateriaalinsa sekä omat turvallisen tilan periaatteensa.
”Ne pitäisi minusta olla jokaisella työpaikalla”, Kokkonen lisää. Hänestä turvallisuuden edistäminen on myös jatkuvaa oppimista.
Rippileiri on nuorelle täysin ainutlaatuinen kokemus, ja sitä pitää Kokkosen mielestä vaalia. Tämän vuoksi esimerkiksi ristiriitatilanteissa on usein järkevämpää vaihtaa työntekijää kuin keskeyttää rippileiri kokonaan.
Tätä varten seurakuntien on myös varmistettava, että resursseja on tarpeeksi. Kokkonen sanoo, että henkilöstön osaamiseen ja työnjakoon tullaan suhtautumaan entistä vakavammin ja tarkemmin.

Nuoria on myös kuunneltava ja pyrittävä ymmärtämään, eikä rippikoulua ja -leiriä vain suoriteta vakiona läpi. Nuorilähtöisyyden kautta voidaan myös tehdä paikallisesti omia järjestelyitä ja välittää paremmin nuorista ja heidän toiveistaan. Kaiken rippikoulussa tulee palvella nuoren turvallista kasvua ja kehitystä.
Seuraavaksi kirkkohallituksella ja kirkolla on edessään kokonaiskuvan kartoitusta ja keskusteltavaa johtopäätöksistä. Kokkosen mukaan tapahtuneet otetaan vakavasti, ja esimerkiksi kirkon tämänhetkisiin ohjeistuksiin kiinnitetään huomiota.
”Otamme asian puheeksi myös esihenkilövalmennuksessa, sillä tämä on myös työnjohdollinen asia. Lisäksi on käytävä läpi viestintää, kenen tehtävä se tällaisissa kriisitilanteissa on ja kuka siitä on vastuussa.”