• Unkarin Orban arvosteli Suomea kovin sanoin – tällä kertaa arvostelun kohteena perustuslakituomioistuimen puuttuminen ja Suomen Akatemia

    Pääministeri Orban piikitteli Suomea festivaaleilla Romaniassa.
    Viktor Orban kritisoi Suomea.
    Viktor Orban kritisoi Suomea. Kuva: Brendan Smialowski
    Uutiset
    27.7.201916:29
    STT

    Unkarin pääministeri Viktor Orban arvostelee Suomea Tusvanyos-festivaalilla Romaniassa. Pääministerin kanslian valtiosihteeri Zoltan Kovacs kirjoittaa Twitterissä Orbanin ihmetelleen, että Suomella ei ole perustuslakituomioistuinta ja että lakia valvoo eduskunnan valiokunta.

    Orbanin kritiikin kohteena oli Kovacsin mukaan myös Suomen Akatemia. Akatemia kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan. Kovacsin tviittien mukaan Orban kummasteli ministerin valtuuksia ohjata akatemian keskustelua.

    Unkarin hallitusta lähellä oleva verkkosivusto Origo on aikaisemmin julkaissut poikkeuksellisen kriittisiä juttuja Suomesta.

    Tässä kuussa Origo väitti Suomen oikeusvaltion tilaa huolestuttavaksi, koska maassa ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta. Päivää aiemmin se kertoi, että median monimuotoisuus on heikolla tolalla.

    Viime viikolla maan valtioneuvoston sivulla valtiosihteeri Kovacsin nimellä julkaistiin blogikirjoitus, jossa tuotiin esille samoja asioita, joista Orban puhui tänään. Kirjoittaja kritisoi Suomea myös siitä, että Suomi olisi ottanut poliittisen linjan Euroopan unionin puheenjohtajuuskaudella.

    "Harmi, että Suomi on valinnut sen tien, jolla yritetään lakkauttaa EU-varat Unkarille ja Puolalle", blogissa kirjoitettiin.

    Hänestä Unkarin ja Puolan Suomelta saama oikeusvaltiokritiikki on "hölynpölyä" eikä Suomi oikeastaan itsekään ole laillisuusperiaatteen mestari.

    "He saarnaavat vedestä, mutta juovat viiniä."

    Artikkelin aiheet
    Viktor Orbán
    suomi
    unkari
    Suomen Akatemia
    Tusványos-festivaali
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria