Moderni pohjoismainen yhteiskunta toimii aina - oli sää mikä tahansa. Yleensä toimiikin. Sähköjen pitäisi toimia aina, teiden ja katujen pitäisi olla aina aurattu, ambulanssi ja paloauto saapuvat aina nopeasti paikalle.
Talvella yleisin varoitus on kelivaroitus. Arvio kelin hankaluudesta tehdään yleensä samoin säännöin koko maassa ja pääosin vain pääteille. Keltainen ja oranssi keli antaa aiheen varata lisää matka-aikaa. Punainen keli kehottaa harkitsemaan liikkumista tarkemmin, lisäksi pelastustoimen ja poliisin toiminta vaikeutuu huomattavasti - myös pelastusteiden nopea auraus voi olla tarpeen.
Pakkasvaroituksen kriteerit vaihtelevat hieman eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä. Jo 15-20 astetta on etelässä kireää pakkasta, yli 25 Lapissa.
Ns. huono sää haittaa tietysti yleistä toimintaa, mutta tärkeintä on silti henkeen ja terveyteen vaikuttavat seikat. Tarkempi tieto mm. iäkkäiden ystävien, isovanhempien ja lasten liikkumisesta on tärkeää. Aktiivisia vanhuksia ja lapsia ei sentään voi määrätä kotiarestiin sään vuoksi.
Tänään tiistaina vahva korkeapaine on Etelä-Lapissa sekä Keski-Suomen, Pohjanmaan ja Kainuun seuduilla. Enimmäkseen on poutaa, laajalti myös selkeää. Kevyttä pakkaslunta voi sataa lähinnä etelärannikolla sekä Pohjos-Lapissa. Pakkasta on 20–40, iltapäivällä Etelä-Suomessa enimmäkseen 10–20 astetta. Vastaanvanlaisia lämpötiloja nähdään vielä ainakin muutaman päivän ajan.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun