• Ylen hallituksen uusi pomo aikoo lisätä maaseudulla asuvien tyytyväisyyttä

    Kari Kivelän mielestä Ylellä on säästöistä huolimatta hyvät resurssit vastata tehtäväänsä.
    Tilaajalle
    Tuoreimmassa MT Livessä oli vieraana Ylen hallituksen tuleva puheenjohtaja Kari Kivelä.
    Tuoreimmassa MT Livessä oli vieraana Ylen hallituksen tuleva puheenjohtaja Kari Kivelä.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.12.202509:45
    Matti Tuominen

    MT Livessä vieraillut Yleisradion hallituksen puheenjohtajana ensi keväänä aloittava Kari Kivelä aikoo korjata maaseudulla asuvien tyytymättömyyttä Yleen.

    Hänen mukaansa Yleisradion johdossa asiaan on oletettavasti kiinnitetty huomiota jo pidemmän aikaa. Samalla on pyritty selvittämään syitä, joita tyytymättömyyden taustalla on. Lisäksi on tehty johtopäätöksiä siitä, millä asiaan voi vaikuttaa.

    ”Tehtäväni on katsoa, että ne toimenpiteet ovat mahdollisimman hyviä, päteviä ja perusteltuja.”

    Kivelä painotti, että maaseudun asukkaiden tyytymättömyydellä Yleen on ilman muuta väliä. Hän huomautti, että Ylen strategia lähtee siitä, että Yle merkitsee jokaiselle suomalaiselle jotain ja kykenee palvelemaan mahdollisimman monia eri yleisön tarpeita.

    Kivelän mukaan Ylen aluetoiminnan kautta pitää saada kuuluviin monipuolisesti oman alueen näköistä ääntä.

    Tarkemman analyysin aika on myöhemmin, kun asiaa käydään läpi Ylen johdon kanssa. Kivelän mukaan Yleisradion johdossa on asiaan liittyviä näkemyksiä.

    Tulevan hallituksen puheenjohtajan mielestä sitä, nousevatko alueet riittävästi esiin Ylen toiminnassa, on vaikea arvioida.

    ”Täytyy muistaa, että kaikilla medioilla on se ongelma, että tarjonta on lisääntynyt paljon enemmän kokonaisuutena kuin kuluttajilla käytettävissä oleva aika. Todella iso haaste on, miten eri sisällöt löydetään.”

    Voikin olla Kivelän mukaan niin, että vaikkapa Yleisradio tekee sellaista sisältöä, jota kuluttaja haluaisi nähdä, mutta se ei löydy, kun muuta sisältöä on niin paljon.

    Kari Kivelää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso (vas.)
    Kari Kivelää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso (vas.) Kuva: Jarkko Sirkiä

    Maaseudun Tulevaisuus uutisoi marraskuussa, että maaseudulla asuvat ovat entistä tyytymättömämpiä Yleen.

    Koska Ylen toiminnan rahoittamiseksi kerätään veroa, on Kivelän mielestä tärkeää tietää, miten yleisö kokee saavansa vastinetta maksamalleen Yle-verolle.

    Kivelä myönsi MT Livessä, että tyytyväisyydessä Yleen voi havaita laskevan trendin. Hänen mukaansa tarkkaa syytä siihen, miksi tyytyväisyys on vähentynyt, on vaikea sanoa. Kivelän mukaan voi kuitenkin olettaa, että tärkein syy liittyy todennäköisesti sisältöihin. Hän nosti esiin myös sen, että yleisöt ovat vuosien kuluessa pirstaloituneet.

    ”Kaikille medioille on haastavampaa tavoittaa sitä suurta yleisöä ja ikään kuin saada koko Suomi saman leirinuotion alle.”

    Kivelän yllätti se, miten suuria eroja MT:n kyselyssä nousi esiin eri puolueiden kannattajien keskuudessa. Mielipiteet Ylestä jakautuvat yllättävän rajusti eri puolueiden kannattajien kesken.

    ”Polarisoituminen oli yllättävän isoa.”

    Yleisradio on ollut etenkin perussuomalaisten kritiikin kohteena.

    Kivelän mukaan perussuomalaisten kannattajat ovat kritisoineet Yleä ainakin sisällöistä ja siitä, miten paljon Yle käyttää rahaa. Perussuomalaisten kannattajat ovat kokeneet, etteivät Ylen sisällöt olisi riippumattomia.

    Ylen pitää säästää vuosina 2025-2027 reilulla 60 miljoonalla eurolla. Säästöjen takia Ylen on pitänyt vähentää henkilöstöään.

    Kivelän mielestä Ylellä on säästöistä huolimatta hyvät resurssit vastata tehtäväänsä. Sitä, miten säästöt heijastuvat yleisösuhteeseen, on kuitenkin Kivelän mielestä liian varhaista arvioida.

    Kivelä pitää olennaisena, että nykyisessä maailmantilanteessa pidetään huolta luotettavasta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä.

    Kivelää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    Kivelän mukaan Ylen aluetoiminnan kautta pitää saada kuuluviin monipuolisesti oman alueen näköistä ääntä.
    Kivelän mukaan Ylen aluetoiminnan kautta pitää saada kuuluviin monipuolisesti oman alueen näköistä ääntä. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Kaikille medioille on haastavampaa tavoittaa sitä suurta yleisöä ja ikään kuin saada koko Suomi saman leirinuotion alle.”

    Kari Kivelä
    Lisää aiheesta
    • Yhteiskunta | Mistä perussuomalaisten Yle-kritiikki johtuu? Ylen hallituksen puheenjohtaja Kari Kivelä vastaa MT Livessä

    • Vuodentakaiseen tilanteeseen nähden tyytyväisten määrä on laskenut, sillä vielä viime vuonna vastinetta Yle-verolle koki saavansa 59 prosenttia vastaajista.

      Yhteiskunta | MT-kysely: Maaseudulla asuvat yhä tyytymättömämpiä Yleen

    • Yleisradion toimitusjohtaja Marit af Björkesten toteaa, ettei Ylessä olla tyytyväisiä kyselyn tuloksiin.

      Yhteiskunta | Maaseudulla ollaan entistä tyytymättömämpiä Yleen − näin toimitusjohtaja kommentoi

      Tilaajalle
    • Aino Wathén on perustanut nettiin asiaan liittyvän adressin, jonka on allekirjoittanut tämän jutun kirjoitushetkellä hieman vajaa 2 000 henkilöä.

      Yhteiskunta | Kun Ylen radio-ohjelmisto meni uuteen uskoon, Aino Wathén päätti toimia − näistä syistä hän perusti Ylen muutoksia vastustavan adressin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    media
    Yleisradio
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle