• Yle: Kallavedessä on yllättävän suuri määrä muovijätettä

    Mikromuovia on totuttu ajattelemaan merien ongelmana, mutta sitä löytyy myös Suomen sisävesistä.
    Suomen järvissä saattaa olla yllättävä määrä mikromuovia. Sitä kulkeutuu vesistöihin esimerkiksi pesuvesistä.
    Suomen järvissä saattaa olla yllättävä määrä mikromuovia. Sitä kulkeutuu vesistöihin esimerkiksi pesuvesistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    25.5.201609:26
    Terhi Pape-Mustonen

    Yle kertoo, että tutkijat ovat saaneet yllättäviä ja huolestuttaviakin tuloksia Kallavedellä tehdystä mikromuovitutkimuksesta. Veden muovipitoisuudet olivat huomattavan korkeat verrattuna maailmalla raportoituihin tuloksiin järvistä ja joista.

    Muovia kertyy vesistöihin muun muassa pesuvesistä, roskaamisesta ja teollisuuden raaka-aineista. Sitä kulkeutuu veteen myös ilman kautta.

    Tutkimus jatkuu ja siinä pyritään selvittämään koko muoviongelman laajuutta: sen vaikutusta sekä ympäristöön että ihmisen terveyteen. Ylen mukaan aihe on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

    Ylen uutinen

    Artikkelin aiheet
    mikromuovi
    muovijäte
    Kallavesi
    ympäristönsaaste
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria