• LEHTIKATSAUS Halpamyynti syö mielikuvaa

    Uutiset
    30.9.201516:00
    MT toimitus

    Klaus Hartikainen moittii MTK:n jäsenlehti Mainion pääkirjoituksessa S-ryhmän halpuutuskampanjaa.

    ”Huolestuttavinta on, että halpuuttamisesta ja omien halpatuotemerkkien lisäämisestä näyttää tulleen strategian ydin suomalaisen ruokakaupan markkinajohtajalle.

    Vaikka kotimaisen ruuan markkinaosuus halpuuttamisen myötä nousisikin, hintakeskeinen kampanjointi heikentää kotimaisen elintarvikealan liikevaihtoa ja suomalaisen ruuan mielikuvaa sekä tekee laadukkaan tuotantomme brändäämisen entistä haastavammaksi.”

    Ex-päätoimittaja Erkki Teikari pohtii Satakunnan Kansassa keskustelua hallituksen talouskuripaketista.

    ”Ay-liike peittosi hallituksen julkisuuspelissä 4–2. Näin arvioi JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen mielenilmausviikosta.

    Tietenkin peittosi. Ne kaksi pistettä tulivat pääministeri Juha Sipilän tv-puheesta, joka tosin muun muassa Ylen studioissa nuijittiin etu- ja jälkikäteen.

    Eri mieltä voidaan olla vaikkapa ensimmäisen sairauspäivän palkkakarenssista, mutta ’matalapalkkaisten naisten sivaltamisella’ ei tosiaankaan aiota vientiä kohentaa, vaan vähentää julkisen talouden menoja.”

    Karjalaisen mielestä hallitus tekee oikein pitäessään työmarkkinajärjestöt mukana etsiessään keinoja kilpailukyvyn palauttamiseen.

    ”Hallitus antaa työmarkkinajärjestöille muutaman viikon lisäaikaa etsiä yhteistä ratkaisua, ja tähän neuvottelupöytään otetaan työelämän kiristysten lisäksi myös palkka-asiat.

    Toinen yllätys tuli myöhemmin illalla, kun hallitus ilmoitti peruvansa sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaukset ja leikkaavansa niiden sijaan lomarahoja 30 prosentilla.

    Hallitus antaa siis periksi erityisesti naisvaltaisilta aloilta sekä muun muassa poliiseilta saamalleen palautteelle. Se onkin siltä viisasta.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    halpuutuskampanja
    S-ryhmä
    MTK
    Suomen hallitus
    ay-liike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria