• Lasten aseman muutos mullisti myös muotoilua

    Ruotsalaisen BabyBjörnin babysitter vuodelta 1961. Babybjörn
    Ruotsalaisen BabyBjörnin babysitter vuodelta 1961. Babybjörn Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    14.10.201516:00
    Maikki Kulmala

    Designmuseon syksyn suurnäyttely kokoaa ensimmäistä kertaa pohjoismaista lapsille suunnattua muotoilua 1900-luvun alusta tähän päivään. Muotoiluhistoriaa esitellään lasten sosiaalisen ja materiaalisen maailman näkökulmasta.

    Näyttelyn Lapsen vuosisata -nimi on peräisin ruotsalaisen kirjailijan ja opettajan Ellen Keyn vuonna 1900 julkaisemasta kansainvälisestä kirjasta.

    Keyn uraauurtavat teoriat lasten luovuuden, koulutuksen ja oikeuksien tärkeydestä kulkevat näyttelyn ”punaisena lankana”.

    Näyttelyssä esitellään, kuinka pohjoismaiset muotoilijat, arkkitehdit ja taiteilijat ovat edistäneet lasten älyn, tunteiden ja fyysisten ominaisuuksien kehitystä.

    Tavoitteena on kertoa, mikä yhteys erityisesti lapsille suunnitelluilla tuotteilla ja ympäristöillä on ollut yhteiskunnalliseen kehitykseen.

    Lasten ymmärtäminen erityisryhmäksi ja omien tuotteiden suunnitteleminen heille liittyy lasten asemaan ja toimintamahdollisuuksiin yhteiskunnassa.

    Pohjoismaat ovat olleet uranuurtajia lasten elinympäristön suunnittelussa.

    Näyttelyssä nähdään muun muassa huonekaluja, leikkikaluja, kirjoja, vaatteita, koulurakennusten arkkitehtuuria, leikkipuistoja ja julkisia tiloja, julisteita ja mainontaa, terveydenhuollon ja turvallisuuden tuotteita, taideprojekteja sekä apuvälineitä.

    Mukana on pohjoismaisen muotoilun taidonnäytteitä kuten Ben af Schulténin Artekille suunnittelema syöttötuoli 616 ja Ikean huonekaluja.

    Mukana on esineitä ja projekteja maailmankuuluilta pohjoismaisilta suunnittelijoilta ja taiteilijoilta, kuten Alvar Aallolta, Kay Bojesenilta, Olafur Eliassonilta ja Tove Janssonilta.

    Suomalaisen lastenmuotoilun pioneereista mukana ovat muun muassa Kaj Franck, Artek, Lappset sekä Kelan äitiyspakkaus. Lisäksi esillä on joukko tuntemattomiksi jääneitä muotoilijoita.

    Näyttely kertoo myös kansainvälisesti suosittujen tuotemerkkien, kuten Brion, Legon ja Marimekon pohjoismaisesta alkuperästä ja esittelee historiallisia ja moderneja innovaatioita.

    Designmuseo on tuottanut näyttelyn yhteistyössä ruotsalaisen Vandalorum -museon ja tanskalaisen Designmuseum Danmarkin kanssa. Suomeen näyttely saapui Tanskasta ja on sitä ennen ollut esillä myös Ruotsissa.

    Maikki Kulmala

    Lapsen vuosisata –

    Pohjoismainen muotoilu ja

    lapset 1900–2014 -näyttely

    Designmuseossa 13.3.2016 asti. Korkeavuorenkatu 23, Helsinki .

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lastenmuotoilu
    muotoilu
    näyttely
    Designmuseo
    pohjoismainen muotoilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria