• Syyskuussa satoi varsin vähän

    Syyskuun sademäärä jäi suurimmassa osassa maata tavanomaista niukemmaksi, Ilmatieteen laitoksen mukaan maan länsiosassa ja Lapissa monin paikoin jopa alle puoleen pitkäaikaisesta keskiarvosta. Kuukauden lämpötilat olivat koko maassa tavanomaista korkeammat.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    1.10.201315:45
    MT toimitus

    Keskimääräistä enemmän syyskuussa satoi suuressa osassa Itä-Suomea sekä Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa. Ahvenanmaalla ja osassa Pohjois-Karjalaa satoi runsaat 70 millimetriä, mutta suuressa osassa Pirkanmaata ja Satakuntaa sekä Luoteis-Lapissa jäätiin alle 20 millimetrin.

    Suuressa osassa Lappia oli harvinaisen kuivaa. Näin kuiva syksy toistuu siellä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Eniten satoi Jomalassa Ahvenanmaalla, jossa sadetta kertyi kuukauden aikana 120 millimetriä. Vähiten satoi Nokian Tottijärvellä, jossa sadetta kertyi 9 millimetriä.

    Sekä vesistöjen pinnat että pohjavedet ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan monin paikoin ajankohdan keskiarvoa alempana.

    ”Syksyn jatkuessa vähäsateisena on mahdollista, ettei pohjavesivarasto ehdi täydentyä pohjoisessa ennen talvea”, arvioi hydrogeologi Mirjam Orvomaa Suomen ympäristökeskuksesta.

    Syyskuun lopun sateet ovat pääasiassa imeytyneet kuivaan maaperään eivätkä ole nostaneet merkittävästi jokien virtaamia. Erityisesti Lounais-Suomessa maa on vähäsateisen kesän jäljiltä kuivaa ja maankosteuden vaje on jopa yli 100 millimetriä.

    Lapissa syyskuu oli lämpimin viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpimämpi syyskuu koettiin siellä edellisen kerran vuonna 1963.

    Artikkelin aiheet
    sademäärät
    lämpö
    Ilmatieteen laitos
    Lapin säät
    pohjavedet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle