• Halvat hinnat,kauheat työolot

    Uutiset
    25.1.201315:00
    MT toimitus

    Kaleva toteaa, että ruokakauppojen halpojen hintojen takana voi olla työntekijöiden oikeuksien polkemista tuotantomaassa.

    ”Suomalaisille keskusliikkeille kaukaisten tuotantolaitosten työolojen selvittäminen lienee kohtalaisen työlästä. Sillä ei kuitenkaan voi puolustella sitä, että täällä on kaupan tuotteita, joiden edullinen hinta perustuu karkeaan työntekijöiden riistoon.”

    ”Ruokakauppa ei ylipäätään ole ainoa syntinen. Kauhutarinoita pulpahtelee pintaan esimerkiksi kehitysmaissa sijaitsevista vaatetus- ja elektroniikkatehtaista, joista niinikään tuodaan tavaraa Suomeen.

    Jos haluaa tehdä eettisesti kestäviä ostopäätöksiä, paljon jää yhä kuluttajan oman tiedonhankinnan ja valistuneisuuden varaan.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    halpa hinta
    työolot
    eettinen kuluttaminen
    ruokakauppa
    kehitysmaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle