• Puola ja Baltian maat haluavat erota jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta – ratkaisua pohditaan myös Suomessa

    Suomessa mahdollinen prosessi sopimuksesta irtautumiseksi etenee kevään aikana, ja asiasta käydään perusteellinen keskustelu niin hallituksessa kuin eduskunnassakin.
    Venäjän rajamaat tarvitsevat enemmän joustavuutta käyttämiensä aseiden valitsemisessa, lausunnossa perustellaan. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Venäjän rajamaat tarvitsevat enemmän joustavuutta käyttämiensä aseiden valitsemisessa, lausunnossa perustellaan. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka
    18.3.202511:02
    STT–AFP

    Puola ja Baltian maat haluavat vetäytyä jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Uudesta linjauksesta ovat kertoneet maiden puolustusministerit yhteisessä lausunnossaan tänään.

    Ministerien mukaan syynä on kasvanut Venäjän uhka sen hyökkäyssodan myötä Ukrainassa. Venäjän kasvaneen uhan vuoksi Venäjän rajamaat tarvitsevat enemmän joustavuutta käyttämiensä aseiden valitsemisessa, lausunnossa perustellaan.

    Ottawan sopimuksesta vetäytymisestä on keskusteltu myös Suomessa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) kutsui tuoreeltaan Baltian ja Puolan suositusta irtautua Ottawan sopimuksesta viisaaksi ja perustelluksi.

    ”Tämä on hyvä ja viisas ratkaisu. On tärkeää, että kaikilla Nato-mailla on mahdollisuus arvioida puolustuskykyään vallitsevan uhkatilanteen mukaisesti”, Kopra sanoo sähköpostitse lähettämässään tiedotteessa.

    ”On tärkeää, että kansallisilla puolustusvoimilla on laaja keinovalikoima käytettävissään tarvittaessa.”

    Jukka Kopra

    Kopran mukaan Suomessa mahdollinen prosessi sopimuksesta irtautumiseksi etenee kevään aikana, ja asiasta käydään perusteellinen keskustelu niin hallituksessa kuin eduskunnassakin. Lopullisen päätöksen mahdollisesta irtautumisesta tekee eduskunta.

    ”Vaikka Suomi mahdollisesti irtautuisi Ottawan sopimuksesta, se ei tarkoita, että jalkaväkimiinoja välittömästi käytettäisiin. Niitä käytettäisiin vain sodan aikana sotatoimialueella, ja lopulliset päätökset käyttöön ottamisesta tekee puolustusvoimat”, Kopra sanoo.

    Ottawan sopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön, mutta Kopran mukaan sota Ukrainassa on osoittanut, että yksinkertaiset asejärjestelmät, kuten jalkaväkimiinat, voivat olla "käyttökelpoisia".

    ”Ukrainan sota on osoittanut, että pitkäkestoisessa sodassa on riski, että korvaavat kyvykkyydet loppuvat ja yksinkertaisia aseita tarvitaan. On tärkeää, että kansallisilla puolustusvoimilla on laaja keinovalikoima käytettävissään tarvittaessa”, Kopra sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Jalkaväkimiina kuvattiin pioneeritaisteluharjoituksessa Vekarajärvellä toukokuussa 2000. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .

      Politiikka | Kysely: Yli puolet suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinojen kiellosta

    • Puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan mukaan turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi sen jälkeen, kun Suomi luopui jalkaväkimiinoista ja liittyi Ottawan sopimukseen vuonna 2012. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Yhteiskunta | Puolustusvoimain komentaja MTV:lle: Jalkaväkimiinoista tarvitaan keskustelua, sillä turvallisuusympäristö on muuttunut

    • Arkistokuvassa Viron puolustusministeri Hanno Pevkur. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Viron puolustusministeri STT:lle: Ottawan sopimuksesta vetäytyminen ei toisi Virolle merkittäviä hyötyjä

    Artikkelin aiheet
    Ottawan sopimus
    jalkaväkimiinat
    puolustuspolitiikka
    Suomi
    Venäjän uhka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa