• Itärata sai sysäyksen eteenpäin: Radan suunnittelua varten perusteilla hankeyhtiö

    Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa neuvotteluja itäisen suunnan raideliikenneinvestoinnista hyötyvien kuntien ja mahdollisesti muiden julkisyhteisöjen kanssa hankeyhtiön perustamiseksi.
    Hankeyhtiöneuvotteluita jatketaan Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjauksen pohjalta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Hankeyhtiöneuvotteluita jatketaan Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjauksen pohjalta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    21.1.202110:17
    STT

    Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa etenemistä itäisen suunnan ratahankkeessa. Radan suunnittelua varten perustettaisiin hankeyhtiö. Hankeyhtiöneuvotteluita jatketaan Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjauksen pohjalta.

    Lopullisen päätöksen hankkeesta tekee eduskunta.

    Hankeyhtiön perustamisedellytykset olisivat yhdenvertaiset pääradan kohentamisen ja Turun tunnin juna -hankkeen kanssa. Valtio omistaisi itäradan hankeyhtiöstä perustamisvaiheessa vähintään 51 prosenttia.

    Hankeyhtiön perustamisen edellytyksenä olisi, että muut osakkaat sitoutuisivat yhtiön pääomittamiseen noin 49 prosentin osuudella.

    Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa neuvotteluja itäisen suunnan raideliikenneinvestoinnista hyötyvien kuntien ja mahdollisesti muiden julkisyhteisöjen kanssa hankeyhtiön perustamiseksi.

    Ministerivaliokunta kertoo tiedostavansa tarpeen kehittää itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen saavutettavuutta sekä teollisuuden kuljetusten edellytyksiä.

    Liikenne- ja viestintäministeriö tekee selvityksen itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen elinkeinoelämän kuljetusten kehittämisestä ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn vahvistamisesta.

    Itäisen suunnan radan suunnittelukustannukset ovat alustavan arvion perusteella Lentorata-Porvoo-Kouvola-vaihtoehdossa noin 70 miljoonaa euroa.

    Asiakirjat päärataa koskevan Suomi-radan ja Turun tunnin junaa koskevien hankeyhtiöiden perustamiseksi allekirjoitettiin joulukuussa.

    Artikkelin aiheet
    Itärata
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    ratahankkeet
    hankeyhtiö
    Lentorata-Porvoo-Kouvola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle