• Kerääjäkasvien rikkakasviruiskutuksista puuttuu tietoa

    Uutiset
    8.5.201516:00
    Juhani Reku

    Kerääjäkasvilohkojen kasvinsuojeluun ei pidä käyttää samoja oppeja kuin suojaviljaan perustettavilla nurmilohkoilla. Kerääjäkasvilohkojen kasvinsuojelun ongelmana on tällä hetkellä se, että sitä koskevaa tutkimustietoa ei ole, toteaa markkinointipäällikkö Lasse Matikainen Berneriltä.

    ”Ei ole kokeita tai tutkimuksia siitä, mitä valmisteita kerääjäkasvilohkolla voidaan käyttää.”

    Lohkon mahdollisiin kasvinsuojelutoimenpiteisiin vaikuttaa esimerkiksi se, mitä heiniä tai apiloita kerääjäkasveiksi kylvetään ja mihin aikaan.

    Jotta kerääjäkasveja tänä keväänä kylväville olisi kokemuspohjaista tietoa tarjolla, Berner on käynnistänyt Uudellamaalla kerääjäkasvilohkojen kasvinsuojelukokeita.

    Kokeissa testataan rikkakasviruiskutuksia eri valmisteilla.

    Lisäksi muuttujana on käsittelyajankohta. Osalle koeruuduista tehtiin rikkakasviruiskutus heti kylvön yhteydessä, osalle se tehdään kahden viikon kuluttua.

    Matikainen haluaa lausua varoituksen sanan niille viljelijöille, jotka ovat suunnitelleet kylvävänsä kerääjäkasviheinän samaan aikaan rikkakasviruiskutuksen kanssa.

    ”Sitä ei pidä lähteä tekemään, ennen kuin saamme kokeestamme lisätietoa valmisteista, jotka siihen soveltuvat ja jotka eivät siihen sovellu.”

    Lähipäivät ovat ympäristökorvaukseen sitoutuvilla tiloilla viimeinen hetki päättää, valitseeko yhdeksi lohkokohtaiseksi toimenpiteeksi kerääjäkasvit.

    Runsaasti viljelijätilaisuuksissa kevään aikana kiertänyt Matikainen pitää hyvin todennäköisenä, että kerääjäkasveista tulee ennakko-odotusten mukaisesti uuden järjestelmän ”hittituote”.

    ”Ymmärrettävästi 100 euron hehtaarikorvaus houkuttelee.”

    Jo aikaisemmin viljelijöitä on varoiteltu kerääjäkasvitoimenpiteen mahdollisista seurauksista lohkon pääkasvin satoon.

    ”Pelkään, että tässä mennään ojasta allikkoon. Pian 100 euron korvaus johtaa 500 euron tappioihin, jos asia ei ole hallinnassa”, totesi palveluryhmäpäällikkö Sari Peltonen Pro Agria keskusten liitosta MT:ssä 8.4.

    Erityisenä riskinä on se, että kerääjäkasvi saattaa kasvaa yli pääkasvin ja vaikeuttaa sadonkorjuuta ja heikentää sadon laatua.

    Juhani Reku

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kerääjäkasvit
    rikkakasviruiskutus
    kasvinsuojelu
    Berner
    maatalouskokeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria