Hyvinvointialueille luvattiin työrauha, mutta menoautomaattirakenne vaatii korjausliikettä

Ensi vuoden budjetin rakentamisen yhteydessä sote on noussut keskiöön. Eikä ihme, sillä hyvinvointialueiden rahoituksen osuus valtion koko budjetista on yli neljänneksen. Osuus on niin suuri, että hyvinvointialueiden kulukasvu haastaa koko valtion talouden tasapainoa.

Sote-palvelut ovat elintärkeitä, ja niiden toimivuuteen jokainen meistä haluaa voida hädän hetkellä luottaa. Niiden on oltava kunnossa. Samanaikaisesti emme voi sulkea silmiä siltä, että kulujen kasvu on nyt liian voimakasta.

Ensi vuodelle hyvinvointialueiden rahoitusta lisätään yli kaksi miljardia euroa ja kasvupainetta vuoden 2026 loppuun mennessä on vielä yli kolme miljardia euroa lisää. Tätä kulukasvua pyritään nyt taittamaan, muun muassa kehysriihessä tehdyillä päätöksillä.

Se tarkoittaa, että osana säästöjä on kevennettävä hyvinvointialueiden velvoitteita ja pystyttävä vaikuttamaan krooniseen henkilöstöpulaan.

Henkilöstön vähimmäismitoitusta ympärivuorokautisessa hoivassa kevennetään, perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuuseen tehtyjä kiristyksiä puretaan, sairaalaverkon työnjakoa selkeytetään ja julkisesti tuotettujen palvelujen, muun muassa joidenkin kosmeettisten hoitojen valikoimaa, tarkistetaan.

Henkilöstöpulan seurauksena osa palveluista toimii tarvetta heikommin ja osassa taas kalliin vuokratyövoiman käyttö on kasvanut ja kulut karanneet käsistä.

Hyvän työn ohjelman tavoitteena on löytää keinoja sekä lisätyövoiman saamiseen että ammattilaisten työpanoksen kohdentamiseen nykyistä tehokkaammin kyseistä ammattitaitoa vaativiin tehtäviin.

Samanaikaisesti hyvinvointialueilla on toki tehty töitä palveluiden vaikuttavuuden ja tuottavuuden lisäämiseksi muun muassa hyödyntämällä tietopohjaa aiempaa enemmän palvelujen kehittämisessä sekä keventämällä työtaakkaa teknologian avulla.

Kuitenkin osalla alueita on päädytty ennaltaehkäisevien palvelujen karsimiseen ja sen seurauksena korjaavien palvelujen kulujen karkaamiseen käsistä. Tilanne on niiltä osin huolestuttava.

Sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli turvata yhdenvertaiset palvelut kaikkialla maassa ja hillitä palvelutarpeen kasvusta johtuvaa kulukasvua toteuttamalla perustason ja erikoistason integraatio.

Lainsäädäntövaiheessa oppositiosta jo varoitimme, että sote-uudistus ei täytä sille asetettuja tavoitteita. Pikemminkin uudistus on johtanut kohtuuttomaksi paisuneeseen hallintoon ja yhä kasvaviin kuluihin.

Hallitusneuvotteluissa linjattiin, että hyvinvointialueille annetaan nyt työrauha, eikä merkittäviä muutoksia tehdä. Kuitenkin on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että vähintään rahoituslain kannustamattomuus ja menoautomaattirakenne vaativat korjausliikettä.

Hyvän politiikan ominaisuus on kuitenkin kyky korjata päätöksiä uuden tiedon pohjalta.