• Jukolan viesti siirtyi jälleen eteenpäin elokuulle – "Kaikki faktat ja mahdollisuudet oli punnittu"

    Järjestäjien tavoitteena on järjestää elokuussa täysimääräinen Napapiiri-Jukola. Lopullisen päätöksen järjestämisestä ja osalistujamäärästä tekevät viranomaiset.
    Viimeksi Jukolan viesti järjestettiin vuonna 2019, jolloin miesten sarjan voitti Stora Tuna OK 1 -joukkue. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Viimeksi Jukolan viesti järjestettiin vuonna 2019, jolloin miesten sarjan voitti Stora Tuna OK 1 -joukkue. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    15.4.202112:48
    STT

    Perinteinen suunnistuksen Jukolan viesti siirtyy koronaviruspandemian takia kesäkuulta elokuulle. Rovaniemen maastoissa pyritään kisaamaan uuden aikataulun mukaan 21.–22. elokuuta.

    Siirrosta päättivät Ounasvaaran Hiihtoseura, Jukolan viestin johtoryhmä ja Suomen Suunnistusliitto.

    "Päätös siirrosta tehtiin vasta, kun kaikki faktat ja mahdollisuudet oli punnittu. Napapiiri-Jukolan järjestäjät joutuivat ottamaan suuren vastuun tapahtuman siirrosta, mutta päätös osoittaa myös ainutlaatuista Jukola-henkeä", johtoryhmän puheenjohtaja Juhani Sihvonen kertoi tiedotteessa.

    "Periksi ei anneta, vaan loppuun asti yritetään. Toivon nyt, että suunnistajat vastaavat haasteeseen ja tulevat Rovaniemelle. Järjestäjät tarvitsevat kaiken tuen tapahtuman toteuttamiseen."

    Kerta on jo toinen, kun Napapiiri-Jukolaa pitää lykätä eteenpäin. Alun perin kilpailu piti järjestää kesäkuussa 2020, mutta sitä lykättiin aluksi vuodella eteenpäin.

    "Tavoitteenamme on, että voimme järjestää täysimääräisen Napapiiri-Jukolan elokuussa. Haluamme toteuttaa tapahtuman vastuullisesti, joten tulemme noudattamaan viranomaisten antamia kokoontumisrajoituksia ja ohjeistuksia", kilpailunjohtaja Martti Anttila sanoi.

    "Viranomaiset tekevät lopullisen päätöksen tapahtuman järjestämisestä ja osallistujamäärästä. Seuraamme tiiviisti koronaepidemian kehittymistä seuraavien kuukausien aikana."

    Artikkelin aiheet
    Jukolan viesti
    suunnistus
    Napapiiri-Jukola
    koronaviruspandemia
    Rovaniemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria