Tämä kauniisti patinoitunut kupariplootu on leimojen mukaan vuodelta 1730.
Liperiläisestä pellosta kaivettiin raha-aarre ‒ metallinpaljastin ei riitä, vaan löytöihin tarvitaan myös hyvä pohjatyö
Kätkön kuparirahat ovat kaikki 1700-luvulta.Tilaajalle
Denis Shevchenko(oik.) alkoi harrastaa metallinetsintää noin vuosi sitten. Toukokuun alussa hän löysi ystävänsä Lauri Koposen pellolta muhkean kätkön.Liperiläisellä kasvinviljelytilalla on todellinen rahapelto.
”Samalta lohkolta on löytynyt aiemmin 1600-luvun kolikoita ja nyt tänä keväänä 12 kappaletta Ruotsin valtakunnan 1700-luvun kupariplootuja”, kertoo tilan isäntä Lauri Koponen.
Kätkön kokonaispaino on yli 27 kiloa.
Kupariplootu
Vuosina 1644–1776 oli käytössä niin sanottu kupariplootu, neliömäinen kuparilevy, jossa oli viisi leimaa: keskimmäiseen merkittiin rahan arvo ja nurkkaleimoihin kruunu, kuninkaan nimi ja rahan lyöntivuosi.
Lähde: Suurvallan rajalla -kirja
Vaikka kyseinen lohko vaikuttaakin tuottoisalta, aikoo isäntä jatkaa edelleen viljan ja heinän viljelyään.
”Löydön teki ystäväni Denis Shevchenko, joka harrastaa metallinetsintää, ja plootut jäävät hänen kokoelmaansa”, Koponen kertoo.
Metallinetsimen käyttö on sallittua jokaisenoikeuksien nojalla, mutta maan kaivamiseen tarvitaan aina maanomistajan suostumus.
”Lähdin tuolle pellolle etsimään, koska sinne oli merkitty maatila taloineen vuoden 1781 karttaan. Hyvien tuloksin saavuttamiseksi metallinetsintä vaatii paljon pohjatyötä”, joensuulainen Denis Shevchenko kertoo.
Jokaisessa kätkön plooturahassa oli eri vuosiluku.
”Löytämässäni kätkössä oli neljän taalerin plootuja vuosilta 1724, 1728, 1730, 1732, 1734, 1736, 1741, viimeisestä ei saa vuosilukua selvää. Yhden taalerin plootuja oli vuosilta 1748, 1748, 1755, viimeisestä ei myöskään saa vuosilukua selvää.”
Isonvihan ja pikkuvihan aikaan Suomessa kätkettiin suuria määriä plootuja maahan. Koska kätkössä oli vuonna 1755 lyöty yhden taalerin plootu, kätkö ei voinut olla piilotettu niiden aikana. Isoviha oli vuosina 1713–1721 ja pikkuviha vuosina 1742–1743.
”Jäljelle jää vain arvailu, oliko kyseessä tapa säilyttää rahat varkailta tai tulipalolta. Levottomuuksia on luultavasti ollut Ruotsin ja Venäjän välillä myös myöhemmin.”
Yhdentoista vanhimman plootun lyöntiaikaan Ruotsin valtakunnassa, johon Suomikin kuului, hallitsi Hessenin sukuun kuuluva kuningas Fredrik I. Hän oli kuningas vuosina 1720-1751.
Nuorin plootuista oli Holstein-Gottorpin sukuun kuuluvan Aadolf Fredrikin ajalta. Hän oli vallassa vuosina 1751-1771.
Liperin kätköstä löydettyjen rahojen nimellisarvo oli 36 taaleria.
”Ehkä sillä olisi voinut ostaa hyvän hevosen”, Shevchenko pohtii.
Vaikka plootut valmistettiin kuparista, niiden arvo oli määritelty hopearahassa. Shevchenko on selvittänyt eri lähteistä plootujen ostovoimaa.
”Plootun arvoksi lasketaan kaksi hopeataaleria, mikä oli puhekielessä käytetty plootun arvo. Lehmästä maksettiin 14 taaleria”, hän haarukoi.
Plootuilla olisi varmasti kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Kenelle ne ovat mahtaneet kuulua? Miksi ne on kätketty?Muinaismuistolain mukaan maasta löydetyt yli sata vuotta vanhat esineet kuuluvat valtiolle ja laki velvoittaa löytäjän ilmoittamaan niistä Museovirastolle. Sen jälkeen Museovirasto päättää, haluaako se lunastaa löydön kokoelmiinsa vai saako löytäjä pitää löydöt itse.
”Tein plootulöydöstä asianmukaisen ilmoituksen ja minulle vastattiin, että Museovirasto tyytyy tässä tapauksessa tallentamaan lähettämänne tiedot ja kuvat."
Shevchenko kertoo, että plootuja myydään välillä huutokaupoissa.
”Viime lauantaina myytiin Hankasalmelta löydetty neljän taalerin plootu vuodelta 1736, paremmassa kunnossa oleva, peräti 700 eurolla. Minun löytämäni plootut eivät ole kaupan. Lahjoitan ne mieluummin vaikka paikallismuseolle kuin myyn.”
Kaksi plootua jää muistoksi Lauri Koposelle.
Pohjois-Karjalan museo jatkaa vielä löytöpaikan tutkimista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
