• Syksyllä ei ole enää pantasusia

    Uutiset
    13.6.201416:00
    REIJO VESTERINEN

    Ensi syksynä Suomessa ei ole yhtään sutta, jolla olisi toimiva seurantapanta kaulassaan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) ei onnistunut pannoittamaan viime talvena yhtään sutta, neljän suden pannat mykistyvät syksyyn mennessä.

    Susien pannoitus vaatii riittävän paksua lumipeitettä, jotta eläinten kiinni saanti moottorikelkoilla onnistuisi. Viime talven tammi–huhtikuussa sopivaa lumipeitettä ei ollut.

    Rktl on pannoittanut susia vuodesta 1998 lähtien. Kulunut talvi oli ensimmäinen, kun yhtään sutta ei saatu pannoitetuksi.

    Edellisvuoden jäljiltä vielä neljällä sudella on toimiva panta. Niistä virta loppuu kesän kuluessa.

    Koska ensi syksyn ja talven aikaan ei ole toimivia susipantoja, Rktl ei voi avata koiravahinkojen estoon tarkoitettua pantaseuranta-verkkopalveluakaan.

    Laitos selvittää, voidaanko palvelun tilalle luoda joku muu järjestelmä.

    Lähetinpantatietojen puuttuessa susikannan arvioinnissa korostuvat nyt petoyhdyshenkilöiden kirjaamat susihavainnot.

    Ilman pantatietoja ei saada tietoa nuorten susien vaelluksista, levittäytymisestä eikä asettumisesta uusille alueille.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susi
    pantaseuranta
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    luontoseuranta
    susikanta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle