• Suomelle ja Ruotsille ei esitetä puolustusliittoa

    Uutiset
    18.2.201509:08
    MT toimitus

    Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä arvioinut raportti ei esitä maiden välille puolustusliittoa. Maille ei näin ehdoteta myöskään keskinäisiä turvatakuita.

    Yhteistyön etenemismahdollisuuksia arvioinut raportti julkistettiin illalla Tukholmassa.

    Suojatut viestiyhteydet maiden välillä ovat raportin mukaan ensimmäisiä askelia yhteistyön tiivistämisessä. Merkittävä askel on myös yhteinen koulutus ja harjoittelu.

    Yhteistyö ei korvaa muuta kansainvälistä yhteistyötä. Suomen ja Ruotsin poliittiset johdot linjaavat käytännössä puolustusyhteistyön kehittämistä.

    Puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoi raportin julkistuksen yhteydessä, ettei tiiviimpi sotilasyhteistyö Ruotsin kanssa ole suunnattu ketään vastaan.

    "Kenellekään ei voi tulla yllätyksenä, että Suomi ja Ruotsi tähtäävät tiiviimpään yhteistyöhön", Haglund sanoi.

    Haglund ja Ruotsin edellinen puolustusministeri Karin Enström allekirjoittivat toukokuussa työsuunnitelman Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön kehittämisestä. Samalla ministerit sopivat tänään esitellyt raportin tekemisestä.

    Vaikka raportissa ei esitetä maiden välille turvatakuita, yhteistyö myös kriisi- ja konfliktioloissa lisäisi sen mukaan yhteistyön arvoa. Tämä vaatisi poliittisen päätöksen.

    Raportti ei esitä Suomen ja Ruotsin merivoimien tai ilmavoimien yhdistämistä. Sen sijaan voitaisiin muodostaa yhteisiä joukkoja, esimerkiksi merivoimissa yhteinen laivasto-osasto.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    Ruotsi
    puolustusyhteistyö
    Carl Haglund
    Karin Enström
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle