• Konetaito kulkee suvussa

    Heli Haapaniemi viihtyy uudessa työssään ajokoneen kuljettajana. ”Metsässä saa olla oman itsensä herra.” Kari Salonen
    Heli Haapaniemi viihtyy uudessa työssään ajokoneen kuljettajana. ”Metsässä saa olla oman itsensä herra.” Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    25.9.201316:00
    MT toimitus

    SASTAMALA (MT)

    Sami Haliseva, Ari Haapaniemi ja Heli Haapaniemi tekevät konetyötä toisessa polvessa. Ari Haapaniemi ja Haliseva ovat jatkaneet vanhempiensa bisneksiä yrittäjinä.

    Haapaniemien yritys toimii enimmäkseen maanrakennusalalla, mutta metsätyöstä on tullut lisäansioita. Lisäksi tukkien sahaaminen on sydäntä lähellä. Raamisaha elätti Arin isän, nyt sen käyttö on mieluisa harrastus ja kevään merkki.

    Heli Haapaniemi oli aikaisemmin töissä keittiössä. Aika teki tehtävänsä: koneyrittäjän tytär pääsi ajokoneen puikkoihin, kun sellainen hankittiin Arin ja hänen veljensä yritykseen puolitoista vuotta sitten.

    ”Irtisanouduin, koska halusin tehdä sellaista, missä on oman itsensä herra. Siinä vaiheessa ostettiin ajokone.”

    Ari ehtii puunajoon joskus iltavuoroon, enimmäkseen konetta ajaa Heli. Ajokkina on yhdeksäntoista vuoden ikäinen Valmet 840.

    ”Se on tuommoinen vanhus, mutta sillä oli hyvä opetella.”

    Heli Haapaniemi oli kokeillut joskus puunajoa isänsä koneella, mutta kunnon kokemusta siitä ei kertynyt. Metsäkonetyön oppii tekemällä, mieluiten omassa rauhassa.

    ”Kun toinen kyttää vieressä, ei tule mitään.”

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    koneyrittäjät
    metsätyöt
    perheyritys
    Sastamala
    Valmet 840
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle