• Talvivaara rakentaa vedenpurkuputkea ilman juoksutuslupaa

    Kevään nopea eteneminen uhkaa täyttää Talvivaaran kaivoksen vesialtaat. Yhtiö rakentaa purkuputkea omalla riskillä: Jos lupaa ei heru, työ jää kesken.
    Talvivaaran altaat uhkaavat täyttyä vedestä nopeasti etenevän kevään vuoksi. Kuva on avolouhokselta viime syksyltä.
    Talvivaaran altaat uhkaavat täyttyä vedestä nopeasti etenevän kevään vuoksi. Kuva on avolouhokselta viime syksyltä. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    8.3.201511:41
    MT toimitus

    Kevään nopea eteneminen ei ole ilouutinen Talvivaaran kaivoksella. Tällä hetkellä alueella on ylimääräisiä vesiä varastoituna Kainuun ely-keskuksen mukaan 9,3 miljoonaa kuutiota ja kevään sulamisvedet tuottavat miljoonia lisäkuutioita. Vesimäärä on hieman laskenut tammikuun lukemista.

    Kaivosyhtiön konkurssipesän mukaan allastilavuutta löytyy alueelta 13 miljoonaa kuutiota.

    "Likaisimmat vedet meillä on varastoitu louhokselle ja pieni määrä kipsisakka-altaaseen, joten ne eivät sieltä karkaa", viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen selvittää.

    Hänen mukaansa lupaehtojen mukaiseksi puhdistettuja vesiä kaivoksella on varastoitu 2,8 miljoonaa kuutiota, mutta juoksutusten lupamääräykset rajoittavat juoksutuksia.

    Talvivaaran kaivosalueen juoksutuskiintiöt sulfaatin osalta ovat täyttymässä pääsiäisen jälkeen. Kiintiö putosi vuodenvaihteesta 12 000 tonnista 1 300 tonniin.

    Omalla riskillä

    Kaivosyhtiön konkurssipesän ykkösvaihtoehto vesiongelman hoitoon on kohuttu ja kirottu purkuputki. Talvivaara Sotkamon konkurssipesä on aloittanut puhdistettujen vesien purkuputken rakentamisen omille mailleen, vaikka lupapäätöstä Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta saadaan odottaa huhtikuun lopulle saakka.

    Vapaaehtoisia maakauppoja purkuputken tiimoilta on tehty yli parikymmentä. Jos vapaaehtoisia kauppoja ei lopuista kymmenestä alueesta synny ja lupa purkuputken rakentamiselle ja käytölle myönnetään, lakikirjasta löytyy vipukeinoja kauppojen loppuun saattamiseksi.

    Latosuon altaan reunaan on jo rakenteilla pumppuasema ja ensimmäiset kymmenet metrit purkuputkea on maan povessa.

    "Tuhanteen kuutioon tarvitaan pumppuaseman muodossa lisävauhtia, mutta 600 kuutiota toimii luonnon omalla paineella. Korkeuseroa tämän Latosuon ja Nuasjärven välillä on 55 metriä. Heinäkuussa purkuputki on maan sisässä ja elokuulla on päästävä testaamaan", kertoo projektipäällikkö Kimmo Heikkinen.

    Hän arvioi, että kaikki on valmista elokuun lopussa.

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    kaivos
    vedenpurkuputki
    ympäristöluvat
    vesiongelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria