• Keskon Ari Akseli MT Livessä: Kuluttajat ovat hyvin hintatietoisia, mutta muutkin arvot ohjaavat kulutusta

    Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtajan mukaan ruoasta säästetään, koska se on kuluttajien hallinnassa oleva kokonaisuus.
    Tilaajalle
    Ari Akselin mukaan sopiva valikoima on kuluttajille tärkeä tekijä kauppaa valitessa.
    Ari Akselin mukaan sopiva valikoima on kuluttajille tärkeä tekijä kauppaa valitessa. Kuva: Timo Julkunen
    Uutiset|Ruoka
    11.9.202414:57
    Hermanni Härkönen

    Hintatietoisuus ohjaa kulutusta vahvasti etenkin lapsiperheiden ja nuorten aikuisten kotitalouksissa, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli kommentoi MT Livessä.

    ”Tänään kävin livenä haastattelemassa asiakkaita kauppakeskus Jumbossa ja kysymässä, mikä heille on tärkeää”, Akseli kertoo.

    ”Kyllä hinta on tärkeää ja tarjousten merkitys on korostunut, mutta on siellä muutakin. Esimerkiksi se, miten etujärjestelmät toimivat.”

    Hyvin tärkeää kuluttajille on Akselin mukaan myös itselle sopiva valikoima, eli omien suosikkituotteiden löytyminen ja hyvä valikoima itselle sopivissa tuotteissa.

    ”Monet asiakkaat kokivat, että elintarvikkeista voi säästää.” Ari Akseli

    Ruokamarkkina on kaupan näkökulmasta heilahdellut paljon viime vuosien aikana.

    Ensin korona-aikaan kuluttajien matkailu, ulkona syöminen ja kulttuurimenot laskivat, ja ruokaostoksiin käytettiin enemmän rahaa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan kulut ja korot nousivat, ja kotitalouksien ostovoima laski.

    ”Monet asiakkaat kokivat, että elintarvikkeista voi säästää”, Akseli kertoo.

    Kuluttajat alkoivat suunnitella ostoksiaan paremmin, ostamaan enemmän aletuotteita ja etsimään edullisia vaihtoehtoja.

    Säästöjä kohdistettiin ruokaostoksiin, vaikka niiden suhteellinen osuus tuloista on laskenut jo vuosikymmeniä.

    ”Se oli asiakkaiden hallinnassa siinä arjessa, siihen voi vaikuttaa”, Akseli arvioi.

    Ostovoiman oietessa ruokaan käytetty raha palautuu viiveellä, hän uskoo.

    ”Tietty osuus uusista tavoista on tullut jäädäkseen, mutta toisaalta hyvä ruoka ja juoma ovat elämän nautintoja. Me halutaan uskoa, ja meidän pitää tietenkin kehittää tarjontaa, että siihen käytettäisiin enemmän rahaa.”

    Akselia MT Livessä haastatteli toimituspäällikkö Stina Haaso. Voit katsoa tallenteen MT Livestä alta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle